Matkakertomuksia Espanjasta

Airport Alicante

Kävimme Suomessa hoitamassa asioita ja tuli mieleeni kirjoittaa muutama rivi lentämisestä.

Lentomatkustaminen itselleni on yksi epämieluisimmista asioista. Joskus olosuhteiden pakosta minunkin on lentokoneeseen mentävä. Aikanaan työelämän viimeisinä vuosina jouduin jonkin verran lentämään mannerten välisiä pitkiä lentoja. Jo aikaisemminkaan lentäminen ei ollut mitään herkkua, mutta muutaman todella kuoppaisen Atlantin ylityksen jälkeen sain oikean lentokauhun. Lensin hurrikaaniaikaan Saksasta Dallasiin ja sen jälkeen en ole yrityksistä huolimatta pystynyt niihin suljettuihin metalliputkiin menemään kovinkaan rauhallisin mielin. Silloinen työnantajani jopa lähetti minut Finnairin lentopelkoisille tarkoitetulle kurssille. Työt kun lentämistä edellyttivät. Kurssilla opittiin olemaan pelkäämättä ja hallitsemaan lentopelkoa. Saimme käydä lentosimulaattorissa, meille näytettiin miten lentoemännät pelastavat pienen sylivauvan savua täynnä olevasta matkustamosta ja saimme esimerkiksi laskea liukuria koneesta alas sellaista muovista ilmatäytteistä liukumäkeä pitkin. Auttoiko – no ei kyllä,  vaan pelkokerroin nousi ihan uusiin lukemiin. 

No nyt sain itseni mieheni avustuksella hilattua kuitenkin koneeseen Alicanten kentällä. Lisämausteena oli vielä pandemia-aika ja huoli mitä tuliaisia saan kentältä ja koneesta kotiin vietäväksi. Lento oli hyvin aikainen ja kone melkein tyhjä. Terveenä selvittiin ja aika kului ikkunasta hienoja maisemia katsoen ja nukkuen. Kotiin lumiseen ja liukkaaseen Espooseen päästiin onnellisesti. Takaisin Alicanteen lento sitten meni hyvin, kun hinku päästä pois kylmästä ja liukkaasta voitti pelon. Kone Espanjaan päin olikin täpötäynnä talvipakolaisia.

Helsinki Vantaan terminaali oli yksi sekasotku nyt kun siellä on remontti kesken. Siitä tuli mieleeni Alicanten kentän terminaali, joka on selkeä kun koneesta poistuvat eivät joudu seikkailemaan lähteville lennoille menevien joukossa. Yhtä kaikki – nyt olen taas yhtä kokemusta rikkaampi ja taas yhä vakuuttuneempi siitä, että minun matkustustapa on henkilöauto, bussi ja juna. Ja aikaahan eläkeläisellä on.

Talvella on myös mukavampi olla Espanjassa reippailemassa lumettomilla kaduilla kun Suomen hoitamattomilla liukkailla ja jäisillä kulkuväylillä vaikkakin lumiset kotisuomen maisemat ovatkin todella kauniita.

Kotisuomeen osui todella lumiset säät. Kauniit maisemat ja jalkakäytävät jäiset ja ajoväylät todella huonossa kunnossa

Alicante-Elche Miguel Hernández Airport
Kohta ollaan Alicantessa, Noveldan kirkko jo näkyy. Kohta lento ohi.
Pandemian ajan tyhjät odotustilat Alicanten kentällä

Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja niin tätäkin meidän talvikodin lähintä kentää nimitetään myös Alicante-Elche Airportiksi tai Alicante-El Altet, El Altet airportiksi tai Aeroport d’Alacant kentäksi paikallisella kielellä. Kentän IATA koodi on: ALC

Kenttä sijaitsee 9 km päässä Alicantesta ja on viidenneksi suurin Espanjan lentokenttä. Joidenkin tietojen mukaan kylläkin kuudenneksi suurin sekä 50 suurimman Euroopan kentän joukkoon se on myös päässyt. Kenttä palvelee sekä Valencian että Murcian alueen matkustajia. Matkustajia tulee ja menee esimerkiksi seuraaviin kohteisiin: Benidorm, Calpe, Denia, Jávea, Torrevieja, la Manga del Mar Menor, Orihuela, Murcia ja Cartagena. Iso osa lennoista on kansainvälisiä lentoja esimerkiksi UK:sta, Saksasta, Hollannista ja Pohjoismaista. Kenttä palvelee myös lähialueidensa teollisuutta ja maanviljelytuotteita esimerkkinä Elchen, Noveldan, Alcoyn, Ibin, ja Villenan yritysten tuoteet.

Vuonna 2011 kenttä koki ison muutoksen kun uusi matkustajaterminaali avattiin ja kaikki toiminnot siirrettiin sinne. Terminaalin nimi on “Nueva Área Terminal” (NAT). Uusi matkustajaterminaali pystyy palvelemaan jopa 20 miljoonaa matkustajaa vuodessa.

Ennen pandemiaa vuonna 2019 Alicanten lentoaseman läpi kulki 15 047 840 matkustajaa. Vuonna 2020 rekistetöitiin vain 3 739 499 matkustajaa.

NAT-matkustajaterminaalirakennuksessa on yhteensä 4 kerrosta, jotka on numeroitu seuraavasti:

P2: lähtöaula: kerros 2 , jossa on

  • Lentoasemalla toimivien yritysten tiedotus- ja lipputoimistot.
  • Kotimaisten ja kansainvälisten lentojen lähdöt. 96 lähtöselvitystiskiä
  • Turvatarkastusalue
  • Lähtöportit
  • Vapaa-ajan alue, lehdet, ravintolat ja kaupat.
  • Kaupunki- ja kaukoliikenteen bussipysäkki on P2 edessä ulkona

P0: Tuloaula, saapuvat lennot. kerros 0, jossa on

  • Matkatavaroiden noutoalue. Kuusitoista ”matkatavarahihnaa” joista kaksi on tarkoitettu erikoismatkatavaroille. Hihnat on jaettu kahteen saliin.
  • mahdollinen passintarkastus ja tulli
  • Kadonneet matkatavarat
  • Löytötavaratoimisto
  • autonvuokraustoimistot
  • Turisti informaatio.
  • Tämä on myös se kerros, jossa voi lennolta saapuvia olla vastassa.

P -2: Pohjakerros saapuvien lentojen kerroksesta seuraava alaspäin. Kerros, jossa on

  • kohtaamispaikka
  • Yksityiset  linja-autot ja kuljetuspalvelut.
  • Tästä kerroksesta esimerkiksi yksityisauton säilytykseen eri firmoille jättäneet noudetaan omille autoilleen

P3: Kerros 3, jossa

  • VIP-huone.
  • Vuokrahuoneita.

Netin mukaan taksiasemia on sekä tulo- että lähtötasanteella.

Scroll to Top