Matkakertomuksia Espanjasta

Murcian jouluseimi

Seimi Murciassa

Vuoden 2024 joulunvietostamme Espanjassa haluan laittaa tänne blogiini yhden jutun muistiin. Nimittäin käyntimme naapurikaupungissa Murciassa ja erikoisesti käynti yhtä upeaa jouluseimeä katsomassa. Murcian jouluun, sen valoihin ja joulunajan tapahtumiin emme olleet aikaisemmin käyneetkään tutustumassa. Käynti kannatti jo yksistään tämän pienen taidokkaan seimen takia. Muutakin nähtävää kaupungissa oli, upeat jouluvalot, useita muita seimiasetelmia, valoshow esityksiä ja todella iso joulumarkkinakatu. Nyt kuitenkin blogiini päätyi tämä seimi.

Hermanas Clarisas de Hellín y Murcia nunnien belén.

Tämä pieni seimi on ehkä kaunein minkä minä olen täällä lähistöllä nähnyt. Tässä nunnien taidolla kokoamassa belénissä on 300 hahmoa ja belénin muut osat ja luonto on oikeita luonnonmateriaaleja. Tämä belén on heprealaistyylinen seimi. Kohtauksien tapahtumien tekstit voi lukea QR koodeista, joka oli kiva ominaisuus näin Raamattua vähemmän lukeneelle. Joskus pitäis tuokin kirja ja sen tarinat lukea. Nyt kun luin noita tämän belénin kohtausten tietoja netistä törmäsin esimerkiksi Luukkaan evankeliumin teksteihin ja sain tietää, että ne on kirjoitettu oletettavasti 60-luvun alussa Kesareassa. Kirjoittaja Luukas oli lääkäri. Hän ei itse koskaan tavannut Jeesusta, mutta hän tunsi sekä kirjalliset lähteet että elävän suullisen perimätiedon ja kirjoitti tarinat ylös. Luukaksella on ollut ehkä myös mahdollisuus tavata Jerusalemissa vielä elossa olleita Jeesuksen aikalaisia.

Tämän Murcian Seimen valot vaihtuvat, vesi virtaa ja hahmot liikkuvat monessa paikassa. Belénin hahmot on luonut murcialainen taiteilija Jesús Griñán. Hänen teokset ovat tunnettuja sekä Espanjassa että ulkomailla Belgiassa, Pariisissa, Japanissa ja Miamissa pidettyjen näyttelyiden ansiosta. Joka vuosi jouluna hänen tekemänsä seimihahmot ja esineet ovat esillä Espanjan suurlähetystössä Tokiossa ja toinen pienempi Espanjan konsulaatissa Osakassa (Japanissa). Siellä olevien seimien hahmot ovat hänen tekemiään.

Paikka jossa tämän Murcian seimen näkeen on: Museo de Santa Clara, Av Alfonso X el Sabio n°1 . Sisäänkäynti apteekin vieressä bulevardilla, jossa on joulumarkkinat. Kaunis rakennus, jossa on kaunis sisäpiha.

Tätä seimeä kannattaa käydä katsomassa, jos joulun aikaan Murcian seudulla liikkuu. Hienoja kuvauksia todella yksityiskohtaisilla taidokkaasti käsityönä tehtyjen hahmojen kanssa monelle tutuista raamatun tarinoista.

seuraavassa joitakin seimen kohtauksia.

Tässä kuvassa Maria käy kylässä sukulaisensa Elisabetin luona. Elisabet eli miehensä pappi Sakariaksen kanssa Juudean vuoriseudun kaupungissa. Elisabet oli kuudennella kuulla raskaana. Vaikka hän oli hedelmätön ja vanha. Sakariakselle oli aikaisemmin tempelissä ilmestynyt enkeli, joka oli ilmoittanut hänelle, että vaimo on raskaana. Sakarias oli epäillyt enkelin puhetta ja yht’äkkiä hän oli menettänyt puhekykynsä. No Elisabet oli kuitenkin tullut raskaaksi ja Maria on nyt tässä tapaamassa häntä sen jälkeen kun enkeli oli puolestaan ilmoittanut Marialle tämän raskaaksi tulosta. Mainittakoon vielä, että Sakarias sai takaisin puhekykynsä samalla hetkellä kun hän toteutti Elisabetin toiveen antaa pojalleen nimeksi Johannes vastoin yleistä käytäntöä antaa lapselle isän nimi. Ja tämä tapahtuma on siis luettavissa myös Luukaksen evankeliumista. Kyseessä oli tietty Johannes kastajan vanhemmat ja hänen syntytarina.

Maria käy kylässä Elisabetin luona.
Tässä kuvassa enkeli taas puolestaan ilmestyy Marialle ja kertoo, että hän synnyttää pojan

Josef nukkuu tässä kohtauksessa puun alla.Tämä liittyy raamatun kertomukseen Joosefin unesta, jonka aikana enkeli käskee häntä mennä naimisiin Marian kanssa. Jos olen ymmärtänyt oikein Maria oli jo raskaana sillä hetkellä.

Välillä seimeen tuli yö ja valot muuttuivat siniseksi.

Ja tämän kuvan tarinan jokainen kait tietää. Se alkaa näin ”Ja tapahtui niinä päivinä, että keisari Augustukselta kävi käsky, että kaikki maailma oli verolle pantava”.  Tässä seimen kohtauksessa on kuvattu Joosef ja Maria jonottamassa vuoroaan teltaan, jossa heitä odottaa virkailija.  Tarinan tapahtumapaikka on Juudean vuoristossa Betlehem niminen kaupunki. Tänä päivänä Betlehem on nimeltään Bet Leḥem ja se kuuluu  Palestiinan itsehallintoalueeseen.

Tässä kuvassa itse seimi. Seimi on ulkona kallion kolossa. Perinteistä seimeä on tehty ulos, ei talliin. Tässä seimessä on paljon muutakin perinteisen seimen elementtejä. Ns. kunnia enkeli on perinteisellä paikallaan seimen yläpuolella. Paikalla on kolme paimenta. Nuo kolme hahmoa lampaat sylissään. Määrä kolme edustaa ihmisen kolmea ikäkautta. Paimenet edustavat myös  tavallisia ihmisiä. Aasi ja härkä löytyvät myös. ”Aasi symboloi pakanoita – ei-heprealaisia ja härkä hebrealaisia – uskovia.

Tässäkin kohtauksessa on enkeleitä. Tällä kertaa he ilmoittavat ilosanomaa paimenille, jotka olivat ”kedolla vartioimassa yöllä laumaansa”. Tuttu juttu jouluevankeliumista, paimenista ja suuresta taivaallisesta joukosta enkeleitä.

sotilaat tappamassa pikkupoikia

Herodes käski tappaa kaikki kaksivuotiaat ja sitä nuoremmat poikalapset kun oli kuullut itämaan kolmelta tietäjältä, että juutalaisten kuningas on syntynyt Betlehemissä. Tässä Herodeksen sotilaat etsivät ja surmaavat viattomia lapsia. Kun tarkkaan katsoo kohtaus sisältää monta äitiä ja isää piilottamassa lapsiaan, yhden sotilas on huomannutkin ja riehuu lapsen edessä puukko kädessä.Ja meillähän vietetään tämän tapauksen kunniaksi 28.joulukuuta viattomien lasten päivää. Espanjassa päivään kuuluu myös tehdä piloja muiden maiden aprillipäivän tavoin viattomien lasten päivänä/Día de los inocentes.

Ja tässä Joosef vie Mariaa ja Jeesusta pois Egyptiin. Enkeli oli taas ilmestynyt Josefille unessa ja sanonut, että ”sanoi: ”Nouse, ota lapsi ja hänen äitinsä mukaasi ja pakene Egyptiin…..”

Scroll to Top