Kolumbuksen hauta Sevilla
Vanhoja kuvia setviessäni törmäsin monen vuoden takaiseen Sevillan matkani kuviin. Siitä sain mieleeni laittaa tänne muistiin kuvat Sevillan katedraalissa olevasta Kristofer Kolumbuksen haudasta. Tämä hieno suurikokoinen hautamuistomerkki on saanut keskeisen paikan upeasta katedraalista.
Katedraali on valtava. Yhtä suurta kirkkoa Euroopassa saa hakea. Taitaa olla kolmanneksi suurin Vatikaanin Pyhän Pietarinkirkon ja Lontoon Saint Paulin katedraalin jälkeen, vanhan moskeijan minareetista tehty kellotornikin, la Girada, on lähes 100 metriä korkea. Kun kaikki on isoa on myös katedraalin pääalttari on iso. Sitä rakennettiin melkein 100 vuotta. Ja kun Kolumbus oli retkillään mahdollistanut suurten kulta-aarteiden rahtaamisen uudelta mantereelta Espanjaan niin kullastakaan ei ollut pulaa. Alttarissa on yli tuhat kullattua puuveistosta kuvaamassa raamatullisia asioita. Kolumbus toi tuliaisena retkiltään valtavat määrät kultaa. Toi hän kyllä muitakin tuliaisia mukanaan. Uusimman tiedon mukaan esimerkiksi kupan Eurooppaan. Aikaisemminhan oli käsitys, että juttu olisi ollut toisin päin, mutta nyt on todistetusti selvinnyt, että kuppaa ja sen sukulaistauteja esiintyi amerikoissa kauan ennen Kolumbuksen retkiä. Luin jokunen aika sitten Helsingin Yliopiston nettisivulta tästä uutisen, kun mukana on ollut asiaa tutkimassa suomalainen tutkimusryhmä.
Kolumbus kuoli vuonna 1506 Espanjassa Valladolidissa. Ihan rauhassa tämä kuuluisa löytöretkeilijä ei kuolemansa jälkeen saanut levätä. Ruumista siirreltiin vuosisatojen aikana useasti. Jonkin tiedon mukaan luut ovat olleet kuudessa eri haudassa. Kolumbushan oli toivonut, että hänet haudataan Amerikkaan. Tämä toive toteutui vasta 30 vuotta Kolumbuksen kuoleman jälkeen, kun sukulaiset saivat luut lähetettyä Hispaniola-nimiselle saarelle, joka on nykyisen Dominikaanisen Tasavallan aluetta. Vuonna 1795 Espanja menetti tämän saaren Ranskalle ja espanjalaiset siirsivät Kolumbuksen luut lähtiessään sieltä pois. Olisiko ollut Kuubaan. Nyt kuitenkin luut lepäävät Sevillassa katedraalissa upean hautamuistomerkin uumenissa. Dominikaaninen Tasavalta kuitenkin väittää, että aikanaan olisi otettu Kuubaan mukaan väärät luut ja oikeat alkuperäiset olisivat heidän hallussaan. DNA tutkimukset kuitenkin osoittavat, että Sevillassa olevat luut ovat ainakin osa Kolumbuksen jäänteistä. Olisiko osa sitten jäänyt matkan varrelle uuteen maailmaan. Dominikaanisen Tasavallan luita ei tutkijat ole päässeet syynäämään
Tämän jutun kirjoitin Uusi Costa Blanca lehteen.
