La Capilla de los Vélez, Mucian katedraalissa
Murcian katedraalin rakentaminen aloitettiin vuonna 1394. Työt valmistui 1467. Tämänkin jälkeen työt jatkuivat ja kirkkoon rakennettiin lisää kappeleita. Nykyään Murcian Plaza del Cardenal Belluga aukiolla on nähtävissä hieno katedraali viralliselta nimeltä Santa Iglesia Catedral de Santa María. Koska kappelia rakennettiin kauan siinä on monen eri aikakauden arkitehtoonisia tyylisuuntia. Esimerkkinä sen korkea kellotorni, jonka eri osat, riippuen siitä milloin niitä torniin lisättiin, edustavat eri tyylejä.
Olen tätä ihanuutta käynyt tutkimassa lukuisia kertoja. Kirjoitan nyt katedraalin kuuluisimmasta LA CAPILLA DE LOS VÉLEZ-kappelista
Kappeli julistettiin kansalliseksi muistomerkiksi vuonna 1928.
Rakennustyyliltään kappeli on gotiikkaa, jossa on renessanssin ja mudejarin elementtejä. Kappelia kuvaisin sisäpuolelta ylellisen ylenpalttiseksi. Vähän kun kermakakku. Ei voi kun ihmetellä ja ihastella sen taidokkaasti koristeltuja kiviseiniä. Kivestä ne on tehty mutta miten!
Rakennustyöt aloitti vuonna 1490 Murcian pormestari Don Juan Chacón. Hänen pojastaan tuli Vélezin ensimmäisen markiisi. Siitä tuo nimi kappelilla. Kappeli valmistui vuonna 1507 perhepanteoniksi. Sitä ei kuitenkaan koskaan sellaisena käytetty.
Kappelin johtaa kolme teräväkaarista oviaukkoa, joiden yläpuolella on neljä suurta vaakunaa. Myös kappelin sisäseinien koristeissa on lukuisia vaakunoita. Silmiinpistävän paljon. Olisiko tämä merkkinä siitä, että kyseessä on kaupungin mahtisuvun panteon? Koristeiden tyylinä mainitaan oppaissa “plateresque”, varhainen espanjalainen renesanssiarkkitehtuuri.
Kuvistani näkee tuon koristeiden moninaisuuden. Sieltä erottuu nuo lukuisat vaakunat, reliefejä, hirviön kuvia, lohikäärmeitä, kukka-asetelmia, köynnöksiä, Kristuksen patsas keskellä, pitkä kirjoitus ympäri kappelia ja taulu. Löydän joka kerta jotain uutta tuosta seinästä. Se on ikäänkuin yksi taideteos monine yksityiskohtineen. Harmi vaan kun sisään kappeliin ei pääse vaan sitä on tiirailtava ja kuvattava rautakaltereiden välistä.
Ja kaiken tämän komeuden yllä on hieno kymmenenkärkinen tähtikupoli ja heti kupolin alla suuri määrä ikkunoita, jotka on koristeltu lasimaalauksin ja jotka tuovat kappeliin auringonvaloa.
Kappelin ulkopuoli
Jos olen ymmärtänyt oikein, kappeli oli ensin erillinen rakennus, mutta se liitettiin 1400-luvun lopun ja 1500-luvun alun välillä päärakennukseen. Tämän monikulmaisen kappelin voi nähdä ulkoa katedralin takana Plaza de los Apóstoles -aukiolta.
Kappelin ulkoseinät on hyvin yksinkertaiset. Sileät seinät, jossa kolme suurta kaariaukkoa, joissa yhdessä koristeena suvun vaakuna, jota kantaa kaksi villimiestä. Näitä villimiehiä näkee usein talojen seinäkoristeena. Esimerkiksi Murciassa Almodóvarin palatsin oven yläpuolen suuret hienot villimiehet. Talo sijaitsee Plaza de Santo Domingon ja Trapería-kadun välissä. Kannattaa huomata kun käy Murciassa.
Velezin kappelin ulkoseinässä on myös koristeena hieno kiviketju. Ketju ympäröi kappelin ulkoseinää. Luin, että se viittaa suvun vapauttamiin kristittyihin vankeihin taisteluissa maurien kanssa reconquistan (takaisinvalloituksen) aikana.
Mutta on tuolla kiviketjulla toinenkin merkitys tai tarina. Taas näitä minusta mielenkiintoisia legendoja, joita täällä Espanjassa riittää.
Legenda ketjumiehestä:
Kerrotaan, että kaupunkiin saapui kerjäläinen, joka kehui Vélezin markiisille miten hän pystyisi rakentamaan kivestä ketjun, joka kiertäisi koko kappelia. Markiisi otti haasteen vastaan ja teki kerjäläisen kanssa sopimuksen: jos kerjäläisen kertoma olisi totta ja markiisi pitäisi työstä, hän säästäisi kerjäläisen hengen. Mutta jos ketju ei häntä miellyttäisi kerjäläinen hirtettäisiin. Kerjäläinen otti haasteen vastaan ja ryhtyi työhön. Kun ketju oli valmis kaikki piispaa myöten ihastelivat ketjua. Myös markiisi piti työstä. Kun kerjäläinen halusi lähteä kaupungista, tapahtuikin niin, että kerjäläinen vangittiin, hänen kätensä leikattiin ja silmänsä kaivettiin irti.
Vuosiluku tälle synkälle tarinalle oli 1500-luku. Työ kesti 7 pitkää vuotta. Työn kerjäläinen teki ruokapalkalla. Syy markiisin raakaan tekoon oli se, että näin hän varmisti, ettei vastaavaa ketjukoristetta tehtäisi mihinkään muuhun rakennukseen. Murcian katedraalin ihmeellinen kiviketju säilyisi ainutlaatuisena maailmassa. Kerjäläinen sai lempinimen ketjumies, ”El Cadenero”. Hänen tarinastaan on kertomuksia jo 1800-luvun aluelehdissä. Kerrotaan myös, että ketju on veistetty yhdestä kappaleesta eikä kukaan tiedä sen alkua tai loppua.
Oikeassa elämässä ketjun tekijä on pysynyt tuntemattomana.
Kovasta kalkkikivestä kaiverretussa ketjussa on noin 90 lenkkiä, jokainen noin metrin pituinen.
Plaza de los Apóstoles -aukiolla on kahvila nimeltä CafeLab. Tilasin tostada con jamón y queso. Minulle tuotiin paahdettu moniviljaleipä, jossa tomaattimurskan lisäksi kinkku ja runsaasti jotain pehmeää mietoa sulatejuuston tapaista juustoa. Kinkku oli todella hyvälaatuista, ihan suli suussa, ei ollut sitkeää. Koko annos oli iso ja maittava. Ehkä paras tostada mitä Espanjassa olen syönyt. Tee oli haudutettua.