Saint-Malo
Olin suunnitellut käyntiä Saint-Maloon jo kauan. Varsinkin sen jälkeen kun luin Anthony Doerrin kirjoittaman kirjan ”Kaikki se valo jota emme näe”. Nyt keväällä 2025 pääsin kävelemään sokean Marie-Lauren jalanjäljillä Saint-Malon kujilla ja mahtavan muurin päällä.
Saint-Malon keskiaikaiset kaupungin muurit on näkemisen arvoinen kohde. Tämä Bretagnen rannikolla, Englannin kanaalin rannalla, oleva linnoitettu kaupunki on ollut merimiesten, merirosvojen ja kauppiaiden turvasatama vuosisatojen ajan sekä myös orjasatamakaupunki. Yksi kaupungin erikoisuus on sen rannikon voimakkaat vuorovesivaihtelut. Suurimmat maailmassa jonkun tiedon mukaan. Vuoroveden korkeusero voi olla enimmillään jopa 13–14 metriä eli yhden kerrostalon korkeuden verran.
Kaupunkia ympäröivä muuri on noin 2 km pitkä, sitä myöten voi kulkea koko matkan muurin sisälle jäävän ns. intra-muros nimisen Sant-Malon vanhan kaupunginosan ympäri. Muurissa on lukuisia portteja, joiden kohdalla on myös rappuset ylös tai alas. Eli kaupunkiin sisälle intra-murosiin pääsee monesta kohden tuota 2 km pitkää muuria. Porttien kohdalla on myös WC.
Me kävelimme koko muurin ympäri, poikkesimme vain lyhyesti keskustassa Saint Vincentin katedraalissa, joka tuhoutui II maailmansodan pommituksissa.
Koko tämä kaupungin vanha osa pommitettiin sodanaikana maantasalle. Vuonna 1944 yli 80 prosenttia kaupungista tuhoutui. Ranskalaiset kuitenkin rakensivat kaupungin sodan jälkeen uudelleen, käyttäen alkuperäisiä suunnitelmia ja kiviä niiltä osin kun se oli mahdollista. Työ kesti 28 vuotta.
Ennen II maailmansodan isoja pommituksia Saint-Malon muurien sisäpuolella asui 6000 ihmistä, nykyään vain noin 800.
Se mistä Sant-Malo ehkä parhaiten tunnetaan on se pitkä aallonmurtaja.
Aallonmurtajan nimi on Môle des Noires/Musta Myyrä
Nimi tulee kallion väristä, jolle se rakennettiin 1840-luvulla. Kalliosta nimeltä ”Roches Noires”, mustan väriset kalliot. Myyrä nimi juontuu jotenkin Italian kielestä ja Saint-Malon läheisestä yhteydestä Italiaan. Aallonmurtaja oli ensin 275 metriä pitkä, mutta pituus melkein kaksinkertaistui vuosien 1932 ja 1933 välillä. Nyt se on 510 metriä pitkä. Kun amerikkalaiset sotajoukot saapuivat kaupunkiin 1944 saksalaiset sabotoivat myös Môles les Noiresin, mutta onneksi se rakennettiin paikoilleen uudestaan.
Oli upea elämys kävellä aallonmurtajaa pitkin, katsella kaupunkia sieltä käsin. Kummallakin puolella aukesi upeat näkymät rannan lähellä oleviin saariin ja kaupungin satamaan. Harmaat vaikuttavat talot yhdessä päässä ja toisessa päässä pieni majakka. Tämä kävelykokemus jää minun muistojen arkistoon loppuelämäkseni muistuttamaan minua miten etuoikeutettu olen kun pääsen näkemään tälläisiä upeita paikkoja
Kaipungin historiaan liittyy myös surullinen ei niin hohdokas historiallinen tapahtuma. Nimittäin II maailmansodan aikaiset massiiviset pommitukset. Jotka olivat turhat. Koko kaupunki tuhoutui ja sen mukana valtava määrä siviilejä. Taistelut käytiin 4. elokuuta ja 2. syyskuuta välisenä aikana. Kerrotaan että amerikkalaisilla olisi ollut väärää tietoa. He luulivat, että Saint-Malossa on tuhansia saksalaisia sotilaita. Joku kyllä yritti kertoa heille, että sotilaita on vain muutama sata, mutta siviileitä tuhansia ja he eivät päässeet pois muurien ympäröimästä kaupungistaan, sillä saksalaiset olivat sulkeneet kaupungin muurin portit.
683 vanhan kaupungin 865 rakennuksesta tuhoutui pommituksissa. Ensiksi harkittiin kaupungin jättämistä raunioksi ja muistomerkiksi mutta se päätettiin rakentaa uudelleen.
Itse kaaupunki oli jotenkin masentavan harmaa, eikä kyllä houkutellut meitä liiemmälti sen kapeilla kujilla kulkemaan. Mutta wau mikä elämys oli kävellä muurin yhdestä nurkasta alkavaa todella pitkää aallonmurtajaa pitkin sen päässä olevalle majakalle.
Kaupunkia ympäröivältä muurilta näki rannikon pienet saaret ja niillä olevan linnoitukse. Meitä ne nyt ei kiinnostaneet kun retki oli vain päivän piipahdus läheisestä Dinanista, jossa sitten vietimmekin enemmän aikaa. Ehdittiin kuitenkin lämmitellä paikallisessa ravintolassa letuilla. Oli nimittäin tosi kylmä tuuli. Kaupungilta napattiin mukaan vielä alueen erikoisuudet Kouign Amann rasvapullat.
Laitan tähän vielä muistiin kuvan parkkipaikasta, jota Dinanin matkailuneuvonnan rouva meille suositteli. Olikin hyvä. Muutaman kilometrin päässä vanhasta kaupungista, mutta parkkipaikan maksulla pääsi myös sieltä 15 minuutin välein lähtevään bussiin, joka kuljetti suoraan intra-muron portille.