Matkakertomuksia Espanjasta

Alarcón

Tuli mieleen kirjoittaa muutama rivi Alarcónin kylästä, jossa poikettiin pikaisesti vuonna 2017 kotimatkalla Cuencan kaupungista. Kylä on jäänyt haaveisiin tulevia vuosia ajatellen. Se houkuttelee luonto- ja historiaystävää. Ei tiedä vaikka vielä joskus voisi tehdä retken  Alacóniin. Varattas huone kylän linnan Parador hotellista ja elettäs muutama vuorokausi herroiksi, tehtäisi patikkaretkiä ja käytäs kirkossa. Ainahan voi haaveilla.

Haaveileva ihminen voi psyykkisesti hyvin. Unelmoijan mielessä on tilaa leikille, toiveille ja erilaisille tunteille. Haaveilusta löysin hyvän artikkelin Annasta:

Haaveilu on mielen leikkiä | Anna.fi

Alarcónin linna

Alarcón on pieni kylä, joka sijaitsee noin 300 km päässä Torreviejasta. Kylän pinta-ala on 120 km² (831 metriä). Kylä on korkealla mäellä ja mäkeä ympäröi Júcar-joki joka tekee mutkan kylän kohdalla. Lähellä on myös Alarcónin pato. Kylä kuuluu Espanjan:

Conjunto Histórico-Artistico – Kansalliseen perintölistaan.

Alarcónin linna on rakennettu arabivallan aikana 700-luvulla. Se kuului ensin Cordoban kalifaattiin mutta myöhemmin Toledon Taifalle.

Muslimien vallan aikana tämä Araconin linna oli puolustuskeskus. Vuonna 1184 Kastilian Alfonso VIII: n alainen sotapäällikkö Fernán Martínez de Ceballos piiritti linnoitusta yhdeksän kuukautta ennen kuin lopulta sai sen hallintaansa. Kuningas palkitsi hänet oikeudella ottaa kaupungin nimi sukunimekseen. Hänestä tuli siis Martínez de Alarcón, jolla nimellä hänen sukunsa jatkoi elämäänsä.

Myös seuraavat Kastillan kuninkaat pitivät linnaa tärkeänä ja he laajensivat ja vahvistivat sitä. Lopulta linnan hallintaan kuului 63 kylää, Albacete, la Roda, Villarrobledo, Belmonte ja monta muuta.

Kun lukee tämän linnan vaiheita huomaa, että sen herruudesta on käyty vuosien kuluessa monta vaihetta. Linna on siirtynyt prinseiltä kuninkaille ja kuninkailta heidän aviottomille lapsille ja markiiseille ja kuningattarille siinä määrin, että laskuissa ei pysy mukana.

Keskiajan jälkeen Alarcónin linna hylättiin ja se kärsi rappeutumisesta.

Vuonna 1720 linnaa hallitsi Alejandro de Alarcón ja hänen jälkeensä José María Fernández de Velasco, joka myi linnan Rafael Lázaro Álvarez de Torrijosille vuonna 1863. Lopulta vuonna 1963 Espanjan valtio pakkolunasti linnan. Linna kunnostettiin ja siitä tehtiin Parador hotelli, joka avattiin vuonna 1966.

Kirkko San Juan Bautista ja sen kuuluisat vuonna 1994 Jesús Mateon luomat muraalit, jotka on nimetty myös UNESCON perintökohteiksi vuonna 1997. Kirkko oli huonossa kunnossa ja taiteilija sai vapaat kädet luoda sen seinille taideteoksensa. Tässä linkki jossa nuo mielenkiintoisen näköiset teokset esitellään. Visit Church of Saint John the Baptist | TCLM

Hienot patikointireitit odottaa meitä
Scroll to Top