Caravaca de la Cruz
En ole pitkään aikaan kirjoitellut tänne mitään, mutta nyt taas jatkan ja palaan muistoissani vuoteen 2018. Silloin kävimme tutustumassa tähän mielenkiintoiseen kaupunkiin Murcian itsehallintoalueella päivänä, jolloin siellä oli juhlat ylimmillään.
Caravaca de la Cruz on yksi viidestä roomakaiskatolisen uskontokunnan pyhistä kaupungeista. Tämän ”arvon” kaupungille antoi paavi Johannes Paavali II vuonna 1998. Muut neljä ovat: Santiago de Compostela, Santo Toribio de Liébana, Rooma ja Jerusalemi. Arvo tarkoittaa, että kaupunki on saanut oikeuden juhlia pyhää vuotta joka seitsemäs vuosi. Edellinen juhlavuosi oli vuonna 2017.
Caravacan kaupunki on myös Espanjan 3. suurin pyhiinvaelluskeskus ns. ”Jeesuksen Todellinen Risti” on käsitykseni mukaan yksi syy tähän. Sellainen nimittäin on kaupungin yhdessä kirkossa.
Vera Cruz, Jeesuksen Todellinen risti, El Lignum Crucis (ristin puu)
Syy miksi kaupunki on saanut pyhän kaupungin ”arvon” liittyy siis siihen, että siellä säilytetään yhtä Jeesuksen ”Todellista ristiä” eli Vera Cruz. Tämä Vera Cruz on risti, jonka puu on alunperin peräisin rististä, jolla Jeesus ristiinnaulittiin. Tähän taas liittyy uskomus, että 300-luvulla Rooman ensimmäisen kristityn Konstantinus Suuren äiti Helena löysi Jerusalemista Jeesuksen todellisen ristin. Vuonna 1099 tämän ristin omisti Jerusalemin patriarkka Robert. Kuudennen ristiretken aikana, vuonna 1230, pyhäinjäännös oli edelleen Jerusalemissa, mutta sitten se katosi ja ilmestyi yhtäkkiä kaksi vuotta myöhemmin Caravacaan.
Tähän Todelliseen ristiin liittyy myös tarina ja kaupungissa vuosittain vietettävä juhla nimeltä:
La Santísima y Vera Cruz de Caravaca:
Caravacan kaupunki kuului aikanaan maurien hallintaan. Kuningas Ceyt Abu-Ceyt vieraili Caravacan linnassa 3. toukokuuta 1232, hän käski tuoda linnan vankiloissa olleet kristityt vangit luokseen, jotta hän voisi kuulustella heitä itse ennen kuin päätti heidän kohtalostaan.
Heidän joukossaan oli pappi Gines Perez Chirios. Abu-Ceyt käski pappia pitämään messun, mutta pappi kieltäytyi, sillä arabit olivat tuhonneet kaikki ristit ja ilman ristiä hän ei voinut pitää messua. Yhtäkkiä tapahtui ihme. Huone täyttyi valolla ja kaksi enkeliä ilmestyi kantaen ristiä, Caravacan Vera Cruzia, joka sisälsi lignum crucis -puun. Siis ristin puu oli peräisin Jeesuksen ristiinnaulitsemisen rististä. Tämän näyn nähdessään kuningas Abu-Ceyt putosi polvilleen ja kääntyi kristilliseen uskoon, ja uutiset Vera Cruzista levisivät. Risti sai maineen voimakkaana suojelijana ja parantajana tulevina vuosisatoina.
Muitakin versioita ristin tiestä Caravacaan on olemassa, mutta olkoon tämä nyt tämän blogikirjoituksen versio. Näitä versioitahan löytyy monista muistakin jutuista monenlaisia, jos vain jaksaa kaivella.
Caravacan Todellisen ristin tarina ei lopu tähän. Se hävisi sisällissodan aikana. Ja tämä sitten on jo ihan nykyhistoriaa ja tietoja löytyy aikakautensa lehdistöstäkin. Uutisten muodossa. Vuonna 1934 yöllä 13.-14. helmikuuta se katosi kirkosta, jossa sitä säilytettiin. Seurasi yli 20 vuoden etsinnät, syyttelyt, syyttömien tuomitsemiset ja hyvin surulliset vaiheet kunnes vuonna 1959 jutun käsittely lopetettiin ja oikeuslaitos julisti jutun ratkaisemattomaksi tapaukseksi.
Tarina sai kuitenkin onnellisen lopun kun paavi Pius XII päätti antaa kaupungille kaksi ”sirua” toisesta pyhäinjäännöksestä, joka oli myös osa sitä Helenan löytämää lignum Crusis alkuperäistä ristiä. Tätä pyhäinjäännöstä oli säilytetty vuosisatojen ajan vartioituna Vatikaanin muurien sisällä. Nämä kaksi ”sirua” annettiin vuonna 1942 Caravacalle. Lisäksi vuonna 2006 ristin ilmestymisen 775-vuotispäivän kunniaksi 200 pyhiinvaeltajaa matkusti Caravacasta Pyhään maahan ja heille luovutettiin vielä kolmas Todellisen ristin siru. Jotkut sanovat, että tämä olisi se oikea alkuperäinen siviilisodassa hävinnyt, mutta ehkä on parempi jättää spekuloinnit ja vain iloita että:
Loppu hyvin kaikki hyvin. Nyt kaupungissa on Vera Cruz, jota juhlitaan viisipäiväisellä fiestalla ja joka suojelee kaupunkia ja sen kautta kulkevia pyhiinvaeltajia. Sanotaan että Vera Cruzin aura on kuitenkin kiistaton ja että monille sen näkeminen aiheuttaa rauhan tunteen.
Ja koska olemme Espanjassa ei ne tarinat ja juhlimisen aiheet yhteen ristiin lopu.
Viisipäiväisen la Santísima y Vera Cruz de Caravaca juhlan pääosassa ristin lisäksi on kaupungin viinihevoset. Se vetää kaupunkiin vuosittain todella paljon kävijöitä.
Viinihevoset, Los Caballos del Vino.
Tämä perinne on listattu Unescon aineettomaksi kulttuuriperinnöksi. Tähän aineettomaan kulttuuriperintöön kuuluu paljon muutakin kuin vain nämä koreasti puetut hevoset. Sillä kunnioitetaan perinteitä, jotka liittyvät hevosten hoitoon ja jalostukseen ja käsittelyyn sekä alueen viininviljelyyn. Sekä hevosten käyttöä viininjalostuksessa, itse viininjalostus ja sukupolvelta toiselle siirtyvät taidot kuuluvat tähän aineettoman kulttuuriperinnön listauksen kriteereihin.
Näihin viinihevosiin taas liittyy ns. Peña. Peña on joukko sukulaisia ja ystäviä, jotka työskentelevät ympäri vuoden yhdessä tavoitteenaan voittaa viinihevoskilpailu, ”Running of the vine horses” ja upeimman hevoselle kirjaillun asun palkinto. Taidot ja traditiot siirtyvät sukupolvesta toiseen, lapset syntyvät kirjaimellisesti ”peñaan”, jokaisella ryhmällä on omat tunnusmerkkinsä syntymästä alkaen. Ryhmän jäsenet työskentelevät koko vuoden yhdessä ja keräävät rahaa hevosten asujen rahoittamiseen. Asut ovat kalliita, niiden valmistus ja kirjonta tapahtuu käsin. Kirjailuun käytetään silkkilankaa jopa kultalankaa tai hopealankaa ja helmiä. Kukin Peña valmistaa yhden tälläisen manttelin joka vuosi. Keskimääräisten kustannusten sanotaan olevan 5000€. Manteleihin kiinnitetään muotokuvia peñan jäsenistä ja heidän perheistään. Perinteet siirtyvät vaarista vauvaan.
Nämä hevoset tuodaan juhlan aikana kaupunkiin paraateihin ja niitä esitellään mielellään kaikille. Juhlaan kuuluu hienoimman puvun valinta, paraslaatuinen hevonen jne. Tärkeä päivä ja tapahtuma on kuitenkin hevoskilpailu, jossa hevoset vierellään neljä peñan jäsentä (2 kummallakin puolella juosten hevosen vieressä) kilpailevat suuren väentungoksen keskellä nopeudesta. Nopein hevonen ja peña voittaa. Kikkana kuitenkin on, että kaikki neljä juoksijaa pysyvät koko matkan hevosen mukana pitäen kiinni hevosesta. Markkeeraisiko tämä sitä kilpajuoksua viinileilien kanssa, kun temppeliritarit kuljettivat juotavaa kyläläisille ja maurit ajoivat heitä takaa. Tähän liittyvä tarina/legenda on kerrottu vähän alempana olevassa kappaleessa.
Jos luette viisipäiväisen fiestan eri päivien ohjelmaa niin löydätte sieltä myös nimikkeen: “Caballos a Pelo” (hiushevoset). Festivaalin ensimmäisenä päivänä hevoset tuodaan kaupungin kaduille ilman niitä hienoja vaatteita. Näin arvioidaan niiden luonnollinen kauneus. mutta fiestan ehdottomasti tärkein päivä on tuo hevos/ihmisjuoksukilpailu.
Tähän” Running of the vine horses” liittyy tietysti myös legenda:
Se legenda juontaa juurensa temppeliritarien päiviin. Ritarit tulivat kaupunkilaisten avuksi kun maurit, joita kaupunkilaiset olivat paenneet mäellä olevaan linnaan, olivat myrkyttäneet kaupunkilaisten vesivarannon. Ainoa neste, jota löydettiin oli viini. Ritarit auttoivat kaupunkilaisia ja yön pimeinä tunteina kuljettivat hevosillaan linnaan, jossa kaupunkilaiset olivat paossa, viiniä maurien takaa-ajamina. Perillä linnassa säilytetty Vera Cruz kastettiin viinissä ja ihmeen kautta sairaat ja haavoittuneet paranivat ja myrkytetty juomavesi muuttui virkistäväksi vedeksi. Tätä juoksua viinileilien kanssa mäkeä ylös juhlitaan siis vuosittain näissä Los Caballos del Vino kilpailuissa. Leilejä hevosilla ei ole vaan hienot kirjaillut loimet.
Itse hevosten juoksu keskellä ihmislaumaa ei meitä siellä käydessämme innostanut. Meno oli sen verran hurjaa, että oli parempi seurata kilpailua isolta screeniltä, joka oli Plaza del Arco:lla.
Kauniita hevosia pukuineen kuitenkin pääsi ihailemaan vanhan kaupungin kujilla kun omistajat niitä mielellään esittelivät.
Seurasimme hienoa Moors & Cristianos paraatia, kuuntelimme mukavaa rumpumusiikkia ja katselimme upeita näköaloja kukkulan laelta, missä linna sijaitsi.
Kaupungissa on myös Casa Museo de Los Caballos del Vino -museo, jonne on laitettu esille parhaat hevosten kirjaillut asut. Museota hoitaa Peñat.
Tässä on artikkeli Unescon Aineettomasta kulttuuriperinnöstä. Siinä on hyvin selvitetty millä kriteerillä listalle pääsee.: Aineeton kulttuuriperintö
Jos käyt kaupungissa tai osallistut viinihevosjuhlaan on melkein mahdotonta olla törmäämätta ”Migas”-nimiseen paikalliseen herkkuun. Migas on espanjalainen pyttipannu. Juhlien aikana sitä tarjoillaan joka paikassa. Tässä yksi resepti, jonka löysin Olekustannuksen sivuilta:
Kaupungin muita nähtävyyksiä hienon linnan lisäksi: Basílica de la Vera Cruz, joka rakennettiin vuosina 1617–1703. (Barokkityyliä). Kappelissa on myös museo-osa. Tämä kappeli siis sijaitsee linnamäellä. Nyt emme kirkossa käyneet mutta jossain vaiheessa on tehtävä uusi retki ja otettava sitä ennen selvää onko se Jeesuksen todellinen risti täällä kaikkien nähtävissä. Netissä on rististä kuvia.
Iglesia la Soledad, jossa nykyään argeologinen museo
Iglesia el Salvador, hieno esimerkki murchialaisesta renesanssityylisestä kirkosta. (1534 – 1600) Torni on rakennettu myöhemmin. Iglesia del Salvador (Vapahtajan kirkko) julistettiin Monumento Histórico-Artístico Nacionaliksi (kansallisen edun mukaiseksi historiallis-taiteelliseksi muistomerkiksi) vuonna 1983.
En ole kovin tyytyväinen tämän postauksen kuvista. Silloin vuonna 2018 niitä ottaessani en vielä tiennyt, että niitä kelleen esittelen. Tämä kaupunki, sen tarinat, legendat ja historia on kuitenkin mielestäni niin mielenkiintoinen, että se ansaitsi päästä tänne blogiini vaikka sitten huonoine kuvineen. Toivon, että niistä välittyy juhlapäivän ja kaupungin tunnelma. Hienot hevoset, hevosistaan ja perinnöstään hevoskasvattajajina ja viininviljelijöinä ylpeät ihmiset. Ehkä kaikkein ystävällisimmät paikalliset ihmiset, joita olen näissä erilaisissa juhlissa tavannut.
Jutun tiedot taas otettu Murcian kaupungin matkailusivuilta ja wikipediasta.