Matkakertomuksia Espanjasta

Mariano Benlliure museo

Crevillent Costa Blanca

Mariano Benlliure (1862-1947) Museo

Keväällä 2023 kävimme Torreviejan naapurikaupungissa Crevillentissä  hienossa ja valoisassa kuvanveistäjä Mariano Benlliuren museossa. Museo on osoitteessa C. San Cayetano, 13. aivan Crevillentin pääsiäismuseon vieressä.

Mariano Benlliure syntyi vuonna 1862 valencialaiseen taiteilijaperheeseen. Hänen isänsä Juan Antonio Benlliure Tomás oli taidemaalari ja samoin hänen  useat veljensä olivat taiteilijoita. Hän oli itseopiskellut kuvanveistäjä. Hän asui myös vuosia Roomassa ja Pariisissa.

Hänen tuotantonsa on laaja, yli 700 teosta, joista suuri osa on tilaustyötä. Tämä Crevillentin taiteilijaksikin nimettyn kuvanveistäjän museo perustettiin vuonna 1961. Kaupungilla oli läheiset suhteet kuvanveistäjään. Hän liittyy kaupunkiin pääsiäiskulkueiden veljeskuntien tilaamien uskonnollisten patsaiden kautta. Crevillentin pääsiäismuseossa voi näitä pasojen päällä kuljetettavia uskonnollisia kuvaelmapatsaita käydä ihailemassa. Benlliure on veistänyt yhteensä 8 patsaskuvaelmaa Crevillentin veljeskunnille. Crevillenthän on kuuluisa pääsiäiskulkueistaan.

Benlliure-museon kokoelmissa on tällä hetkellä 332 teosta, joista alle puolet on esillä. Teoksista suuri määrä on luonnoksia ja kipsimalleja. Olikin mielenkiintoista nähdä museossa esimerkiksi ensin jonkun patsaan tai esineen muotti tai luonnospiirros ja vieressä myös valmis teos. Museo oli kaksikerroksinen ja ylimmästä kerrroksesta oli avoin näkymä alakertaan. Se toi museolle hyvin valoisan vaikutelman.

Museotilassa on myös  Benlliuren henkilökohtaiselle arkistolle varattu tila.

Museokäyntimme aikana siellä oli taiteilijan kuoleman 75- vuotispäivän kunniaksi pystytetty näyttely  ”Los rostros de Mariano Benlliure”. Näyttelyssä oli esillä Benlliuren henkilökohtainen puoli, ja näyttelyn tavoitteena oli tehdä kävijöille tunnetuksi hänen henkilökohtaista elämäänsä.

Esillä oli valokuvia, hyvin henkilökohtaisia sellaisia. Kuvien esillepano oli mielenkiintoinen ja kaunis kokonaisuus. Museosta meille kerrottiin, että he halusivat näyttelyllä tuoda esille taiteilijan todellisen persoonallisuuden. Kuvia oli monelta vuodelta Benlliuren pitkän elämän varrelta.

Tämä monesti palkittu taiteilija eli pitkän elämän ja hänen töitään onkin monilta Espanjan valtion poliittisilta aikakausilta. Elihän hän ja teki töitään Espanjan I Tasavallan, La Restauración 1874-1923, Kenraali Miguel Primo de Riveran diktatuurin aikana, Alfonso XIII:n hallituskaudella, II Tasavallan, sisällissodan ja Francon diktatuurin aikana. Malleina hänellä oli eri aikakausien merkkihenkilöitä. Näyttely oli tässäkin suhteessa hyvin mielenkiintoinen.

Taiteilija käytti töissään pronssia, marmoria ja puuta sekä keramiikkaa. Hän myös maalasi tauluja. Aihepiirit olivat moninaiset, muotokuvat, monumentaaliveistokset, mitallit, patsaat, hautamauseleumit ja uskonnolliset aiheet,  vaikkakin ne eivät olleet missään suuressa roolissa hänen laajaa tuotantoaan. Crevillentissä hänen uskonnolliset veistoksensa toki näyttelevät suurta roolia pääsiäiskulkueiden pasoasetelmien ja patsaiden ansiosta. Mutta itse museo ja sen näyttely oli paljon laajempi ja antoi hyvän kuvan taiteilijan elämästä. Hänen patsaitaan kuuluisista henkilöistä löytyy useista Espanjan kaupungeista. Hän teki myös töitä moniin Etelä-Amerikan maihin. Häntä on kuvattu myös Madridin kuvanveistäjäksi hänen lukuisien julkisten kaupungissa olevien töiden ansiosta. Tunnetuin teos on ”Hänen Majesteettinsa kuningas Alfonso XII:n muistomerkki” Retiro-puistossa.

Kuvapari luonnoksesta. Lopullinen työ on Marqués de Cerralbonkappelisa joka sijaitsee Ciudad Rodrico nimisessä kaupungissa Salamancan Salamancan provincissa.

hieno oli nähdä näitä suunnitelmia ja malleja erilaisista panteoneista joita kuvanveistäjä on tehnyt. En ollenkaan ymmärtänyt, että töistä tehdään tosiaan monta melko valmiin näköistä työtä ennen kun ne päätyvät jonin haudalle.

maalauksia oli myös. Tässä mallina muistaakseni hänen vaimonsa
Benlliure oli myös taitava keraamikko. Tässä kauniit taidokkaat

Käynnin arvoinen paikka ja todella mielenkiintoinen henkilöhistoria on tälläkin taiteilijalla. Plussana vielä mainitsen mukavan museohenkilökunnan. Satuimme olemaan museon ainoat asiakkaat ja kielimuurista huolimatta opas yritti kyllä parhaansa, että tunsimme olevamme tervetulleita. 

Taiteilijan isä
taiteilijan ensimmäinen vaimo
taiteilijan poika
Scroll to Top