Canfranc

Canfrancan kansainvälinen rautatieasema sijaitsee Espanjan ja Ranskan rajalla Aragonian Pyreneillä, heti Somportin tunnelin jälkeen Espanjan puolella.

Aragonin hallitus julisti rakennuksen kulttuurikohteeksi vuonna 2002.

En ole monellakaan rautatieasemalla Espanjassa käynyt, mutta luulenpa, että tämän Canfrancan aseman voisi luokitella Espanjan kauneimmaksi. Mielenkiintoisin se ainakin on.

Tiesin jo paikalle tullessani, että meitä odottaa iso rakennus, en osannut kuitenkaan ajatella miten vaikuttavassa ympäristössä se sijaitsee, korkeiden vuorten ympäröimänä. Paikka on 1000 m korkeudessa merenpinnasta.

Ajatus Espanjan ja Ranskan rajan ylittävästä rautatiestä syntyi vuonna 1853. Sinä vuonna molemmat maat sopivat rautatielinjan ja kansainvälisen rautatieaseman rakentamisesta. Vuonna 1904 allekirjoitettiin sopimus, joka edisti aseman ja tunnelin rakentamista. Ennen Canfrancaa oleva Somportin tunneli on 7875 metriä pitkä ja sen työt alkoivat vuoden 1908 lopussa ja päättyivät vuoden 1912 alussa.

Ensimmäisen maailmansodan viivästysten vuoksi Canfranc Estación -rautatieasema vihittiin käyttöön 18. heinäkuuta 1928 kuningas Alfonso XIII: n ja Ranskan tasavallan presidentin Gaston Doumerguen läsnäollessa.

Pian tunnelin avajaisten jälkeen alkoi asemaa vuosien mittaan kohdanneet vaikeudet. Tuli vuoden 1929 suuri talouskriisi ja vuonna 1931 asemarakennus kärsi vaurioita tulipalossa.

Koska kyseessä oli kahden maan kansainvälinen asema, sinne rakennettiin matkustajaterminaalin lisäksi kummankin maan rautatieyhtiöiden toimistot, tullipalvelut, apupalvelut kuten lännätin, posti, lääkäripalvelut, ravintola ja työntekijöiden asunnot.

7875 m pitkä tunneli oli jo kokemus sinällään. Canfrancan risteys on heti välittömästi Espanjan puoleisen tunnelin puolella. Jos tätä ei tiedä, helposti ajaa ohi.

Pyreneiden Casablanca ja Albert Le Layn juutalaiset

Paikalla ja asemalla on kiehtova historia. Mitä kaikkea tämä mahtipontinen rakennus onkaan nähnyt, millaisia kohtaloita sen kautta matkustaneilla olisikaan ollut meille kerrottavana. Kohtaamisia, jäähyväisiä, iloja ja pelkoja. Ja entäs sitten tavarakuljetukset. Toisen maailmansodan aikana se oli strateginen rajanylityspaikka tavaroille Espanjan ja Saksan välillä: ruoka, volframi, teräs, puhumattakaan 86 tonnista kultaa, joista 12 tonnia jäi Francon hallitukselle kulki aseman läpi.

 

Asemaa on kutsuttu myös Pyreneiden Casablancaksi. Sodan aikana siellä oli liittoutuneiden vakoojia, saksalaisia ilmiantajia, Gestapon virkamiehiä, marsalkka Pétainin hallituksen ”nuuskijoita” ja paikallisia poliiseja. Oli baareja täynnä tupakansavua,  salaisia katseita ja ihmisiä, jotka pyrkivät turvaan. Paikka oli keskeinen salakuljettajien keskus. Toisen maailmansodan aikana Canfrancan tulli oli SS: n ja Gestapon jäsenten valvonnassa.

Natsien miehityksen ja Vichyn hallituksen vuosina asemaa käytti läpikulkupaikkanaan yli 1500 juutalaista. Juutalaisten pakenemiseen aseman kautta liittyy legendaarinen henkilö, joka toimi Canfrancan tullipäällikkönä sodan aikana. Hänen nimensä oli Albert Le Lay ja hän toimi aktiivisesti Ranskan vastarintaliikkeessä. Hän piilotti juutalaisia maiden välisessä tavaliikenteessä kulkeviin vaunuihin. Hänen virallinen tehtävänsä tullipäällikkönä varmasti auttoi tässä työssä. Hän huolehti myös niiden ihmisten opastuksesta, jotka uskaltautuivat Pyreneille jalkaisin paetessaan natseja. Hän antoi juutalaisille tarvittavat viisumit, jotta he pystyivät jatkamaan matkansa vapauteen. Tarkkaa tietoa ei ole kuinka montaa ihmistä Albert Le Lay auttoi. Suurin osa oli tavan ihmisiä, mutta joukossa oli myös kuuluisia juutalaisia kuten taidemaalari Marc Chagall ja Joséphine Baker, joka oli naimisissa ranskalaisen juutalaisen kanssa sekä joitakin Sigmund Freundin perheenjäseniä. La Leyn kohtaloksi tuli itse joutua pakenemaan Gestapoa. Pako onnistui ja hän pääsi vaimonsa ja lapsensa kanssa Algeriaan. Sodan jälkeen hän palasi Canfrancaan, jossa hän toimi tullipäällikkönä vuoteen 1957. Albert La Ley kuoli 89 vuotiaana Sain Jean de Luzissa. Hän halusi pysyä tuntemattomana koko elämänsä, eikä itse kertonut koskaan sodan aikaisista urotöistään vaan vasta hänen jälkeläisensä toivat ne julkisuuteen.

 

Toisen maailmansodan jälkeen rautatieliikenne palasi nopeasti normaalitasolle. 1950- ja 1960-luvut olivat asemalle hyvää aikaa, vähitellen rahoituksen puute toi mukanaan kuitenkin turvallisuusongelmia. Junaliikenne Espanjan ja Ranskan välillä loppui kun 27. maaliskuuta 1970 pieni ranskalainen tavarajuna suistui raiteilta riittämättömän jarrutuksen vuoksi niin kutsutulla L’Estanguet-sillalla. Ranska ei ollut halukas linjan korjauksiin. Euroopan toiseksi suurin asema autioitui onnettomuuden seurauksena. Kokonaan liikenne Espanjan puolella ei kuitenkaan loppunut.

Asemarakennuksen arkitehtuurissa näkyy 1800-luvulle tunnusomaiset piirteet kuten lasin, raudan ja teräksen käyttö.  Samanlaiset kun esimerkiksi saman aikakauden rakennuksissa Eiffel -tornissa tai King’s Cross -rautatieasemalla Lontoossa.  Aseman päärakennus on 241 metriä pitkä, 12,5 metriä leveä, 75 ovea kummallakin puolella. Sanotaan, että päärakennuksessa on 365 ikkunaa, niin monta ikkunaa kuin on päiviä vuodessa. Nyt rakennusta restauroidaan mittavasti ja yritys jolta ikkunoiden ja ovien uusiminen tilattiin on ilmoittanut, että siellä oli itse asiassa 396 ikkunaa ja kun vielä lisätään tornit ja aula määrä nousee 424. Ovia on kunnostettu 156.

Vierailumme aikana käynnissä oli siis todella isot restaurointityöt. Hienoa, että paikka saadaan kunnostettua. Harmi vain meille kun kaikkialla oli rakennustelineitä ja osa rakennuksesta oli suljettu. Hienoksi kuitenkin jo ulkopuolelta oli tämä kaunis rakennus ehditty kunnostaa. Tarkoituksena on entisöidä osa rakennuksesta viiden tähden hotelliksi. Jostain lehdestä luin, että investointien suuruus on 27 miljoonaa euroa. Samoin rakennukseen tulee myös rautatiemuseo ja pyhiinvaeltajien vastaanottokeskus,  Camino de Santiago kun kulkee kaupungin kautta. Pyhiinvaeltajia näimmekin rinkkoineen ja simpukankuoritunnuksineen paikalla muutamia. Rakennuksessa on nyt myös toimiva matkustaja-aula. Canfrancaan kulkee nykyään junaliikenne Zaragosasta. Laiturilla näimme matkustajia odottavan junan. Nyt jostain luin, että EU tuella kunnostettaisiin kummankin maan ratayhteyksiä ja liikenne Ranskan ja Espanjan välillä voisi siis tulevaisuudessa kulkea taas Canfrancan kautta.

Canfrancan alueella on paljon muutakin nähtävää kun tämä ”Pyreneiden titanic”. Me olimme paikalla vain yhden yön läpikulkumatkalla, mutta Pyreneiden kauneus ja vallan mainio hotellilöytö kyllä houkuttavat viettämään tulevaisuudessa Canfrancassa useammankin päivän vuoristovaelluksen merkeissä. Junalla hyvin voisi paikalle matkustaa. Ranskan puolen mutkikas pikkutie Somportin tunneliin kun ei oikein ainakaan heti houkuta. Vaikka näkymät matkan varrella ovatkin vertaansa vailla.

Kuten tuolla edellisessä Auxerrea koskevassa postauksessa kirjoitin, laitan nyt tänne periaatteistani poiketen jonkun rivin hotellista, jota käytimme Canfrancissa. Olin netistä etsinyt tämän ja kerrankin osui oikeaan. Hotelli sijaitsee ehkä 2 km päässä Canfrancin keskustasta ja rautatieasemasta. Todella kauniissa maisemissa ja muutenkin koko miljöö oli onnistunut valinta. Kyseessä vanha muutamakerroksinen kivitalo, muita taloja ei piharakennuksen lisäksi näköetäisyydellä ollut. Hyvä katoksellinen parkkipaikka ja ilmainen. Itse hotellissa huoneiden lisäksi monta oleskelutilaa, baari, ravintola, ulkoterassi, pieni spa. Aamiainen oli mainio ja se tarjoiltiin ravintolassa. Koronajutut hyvin käytössä, itse et mitään ottanut vaan tarjoilija kulki mukana antamassa.

Kaiken tämän lisäksi aivan mahtavat maisemat, niin ulko-ovelta, terasseilta, ravintolasta ja huoneista.

Meidän oli tarkoitus syödä Canfrancan keskustassa, jossa olikin paljon baareja ja ravintoloita, mutta espanjalaiseen tapaan niiden keittiöt avattiin vasta klo 20. Niinpä päädyimme syömään hotellin ravintolassa. Etukäteen piti heille siitä ilmoittaa. Ruoka oli todella hyvää, ehkä paras ankajuttu, jonka olen koskaan syönyt. Ankka kun ei taida olla ihan helpoin pieti monellekaan kokille. Hintataso niin hotellimajoituksessa ja ravintolassa oli kohtuullinen.

Tänne voisin mennä uudestaan, levätä, nauttia luonnosta, kauniista näkymistä ja ennen kaikkea kiireettömyydestä. Kaikki elementit hemmottelulomalle olisi saatavilla.

 

Kommentoi