Guardamar de Segura

Guardamar de Segura „Merenvartija“, Segurajoen suulla

Näin pandemian aikana olemme halunneet retkeillä paikoissa, joissa oletettavasti emme joudu suuriin ihmismassoihin ja näin Costa Blancan tyhjät rannat, lähialueiden suuret puistot ja ulkoilma-alueet sekä luonnonpuistot ovat olleet tutustumiskohteina ja tuoneet virkistystä ja uusia voimavaroja.

Muutaman kerran olemme nyt tutustuneet lähikaupunkiin Guardamar de Seguraan. Teimme retken jokisuussa sijaitsevaan majakkaan ja kävelimme aallonmurtajaa pitkin. Teimme parikin pitkää patikkareissua pitkin hiekkarantoja Torreviejan ja Guardamarin välillä. Tutustuimme kaupungin keskustan suureen Reina Sofia puistoon ja Guardamarin linnaan. Kävimme muinaisessa Guardamarissa keskellä Alfonso XIII puistoa.

Guardamarissa on 14 km hiekkarantoja ja 800 hehtaaria mäntymetsää.

Guardamarin pohjoisesta etelään rannat ovat Los Tusales (naturistinen ranta), Los Viveros, De la Babilònia, Playa Centro, La Roqueta, El Monacayo, Playa del Campo ja Les Ortigues .

 

Rannat on hyvää pehmeää hiekkaa ja joillakin rannoilla on myös sininen lippu. Rantoja reunustaa koko pituudeltaan upeat hiekkadyynit ja niiden takana hienot mäntymetsät.

Vuonna 1829 Guardamariin iski iso maanjäristys, joka tuhosi vanhan kaupungin ja sen keskustassa olevan linnan, eloonjääneet asukkaat joutuivat etsimään uutta paikkaa lähemmäksi rantaa ja näin syntyi nykyinen Guardamar de Seguran kaupunki.

Kaikki ei kuitenkaan järistyksessä tuhoutunut. Menneiltä ajoilta muistuttaa vähän kaupungin ulkopuolella oleva Guardamarin linna. Itse linnaan ei pääse sisälle, se on kait ollut joskus parkkipaikkana mutta linnan ympäri kulkee mukava kävelypolku ja polulta on kauniit näköalan yli koko kaupungin. Näimme kyltin, jossa kerrottiin, että polkuverkostoa on tehty EU:n rahoituksen turvin. Paikka paikoin se ei ollut oikein edustuskunnossa. Liekkö kunnostuksesta on jo vuosia tai sitten töitä vasta aloitellaan, mutta kaikesta huolimatta ihan kipuamisen arvoinen kohde.

Kaupunki oli rakennettu nykyiselle paikalleen vasta vuonna 1829 suuren maanjäristyksen jälkeen. 1800-luvun puolivälissä hiekkadyynien leviäminen sisämaahan päin alkoi muodostua Guardamarille ongelmaksi. Sen viljelymaat, viinitarhat, viljapellot ja viikunaviljelmät olivat vaarassa peittyä hiekkaan. Esimerkiksi 30 taloa peittyi hiekan alle. Oli siis löydettävä keino estää asutus peittymästä hiekkaan. Apuun tuli insinööri Francisco Mira i Botella, joka aloitti heinäkuussa 1900 projektin, jossa dyynien eteneminen estettiin erilaisia puita istuttamalla. Projekti kesti 30 vuotta. Sen aikana istutettiin erilaisia puita 846 hehtaarin alueelle 15,6 km rannikko-osuudelle. Ongelmiakin kohdattiin heinäsirkkojen ja tuulten muodossa, mutta puut kuitenkin juurtuivat hyvin sillä istutusjärjestys oli tarkkaan mietitty. Palmut esimerkiksi suojasivat mäntyjä kovilta tuulilta jne.

Yhteensä istutettiin tarkasti mietityssä järjestyksessä:

  • mäntyjä 600 000 kpl
  • palmuja 40 000 kpl
  • eukalyptuspuita 5000 kpl

Alla paikanpäällä olevista infotauluista nappaamiani kuvia Francisco Mira i Botellan projektista. Hän pelasti kaupungin toiselta tuholta. Ensimmäinen tuhohan oli ollut iso maanjäristys. Suurin osa tämän postauksen teksteistä on otettu kaupungin eri puolilla olevista infotauluista.

Kaupungissa on myös Casa-Museo Ingeniero Mira, kotimuseo, johon on kerätty esineitä tämän kaupungin kuuluisan insinöörin työstä ja elämästä. Itse en ole kovinkaan innokas museokävijä, mutta kotimuseoissa olen tykännyt käydä.

Projektin myötä kaupunkiin syntyi kaksi isoa puistoaluetta. Parque Alfonso XIII ja Parque Reina Sofia.

Kun projekti oli valmis Mira sanoi: ”Kaikki dyynien aiheuttamat vahingot ovat hävinneet, ja karuista ja uhkaavasta autiomaasta on tullut tiheä metsä, joka yhdessä rannan hienojen olosuhteiden kanssa tekee tästä paikasta yhden houkuttelevimmista Välimeren rannikolla”

Rábita Califal ja la Fonteta:

Alfonso XIII puistosta löytyy kaksi mielenkiintoista raunioaluetta. Rábita Califal, muinaiset muslimimoskeijan/rukouspaikan rauniot.  Omeya Andalusí-kaudelta (vuodelta 944 jKr). Moskeija hylättiin 1100-luvun puolivälissä. Se on säilynyt hyvin, koska kun muslimit häädettiin alueelta, he peittivät pyhän paikkansa lähtiessään hiekkaan. Paikan löysi insinööri Francisco Mira i Botella. Hän löysi kiveen kirjoitetun tekstin, jossa mainittiin paikan rakentaja Ahmad b Buhul bn Zarb.

Toinen samoilla kohdilla keskellä mäntymetsää on vieläkin vanhempi arkeologinen alue. La Fonteta. Se on foinikialaisten ajan kaupunkiasutuksen rauniot. 800 – 700  ennen ajanlaskumme alkua. Kerrotaan, että la Fontetan rauniot on yksi läntisen maailman monimutkaisimmista ja parhaiten säilyneistä foinikialaisen ajan kaupungin raunioista.

Nämä kummatkin hyvin mielenkiintoiset alueet on kyllä ihan ”vaiheessa” ja hyvinkin piilossa mäntymetsän uumenissa. Ne kyllä löytää kun etsii ja ne on merkitty infotaululla, mutta sisään alueelle ei ole mitään asiaa, kaikki on porttien ja korkean aidan takana. Saimme hyvän käsityksen minkä määrän työtä ja rahaa niiden kunnostaminen kaikkien ihailtavaksi vaatisi. Mutta näinkin aidan takaa kurkittuna vierailu oli kyllä ihan ”helmi”.

Rábita Califal ja la Fonteta

Rábita Califal

Rábita Califal

Rábita Califal

Rábita Califal

Tältä on voinut näyttää La Rabita, muslimien luostari/rukoilupaikka

La Fonteta

LaFonteta

sijainti kartalla

Aarteet portin takana

Paseo de Francisco Mira:

Reina Sofia puiston kohdilta alkaa leveä katu nimeltä Paseo de Francisco Mira, joka vie kaupungin keskustaan. Kadun varrella on hienosti tehtyjä mosaiikkitauluja, jotka kertovat kaupungin lähihistoriasta ja sen mäntymetsän perustamisesta. Katu on omistettu insinööri Francisco Mira i Botellalle, joka suunnitteli ja ”keksi” puiden istutuksen dyynien leviämisen estämiseksi. Kaupungissa juhlitaan myös vuosittain ”dia del Arbol” päivää. Tässä juhlassa esimerkiksi koululaiset istuttavat uusia puita. 

Kuvasin kaikki tämän paseon hienot mosaiikkitaulut. Niissä kerrotaan hienosti kaupungin historiaa ja mäntymetsien perustamista.

Yhdestä noissa tauluista lukee Miran mietteitä näin: ”3000 asukkaan Guardamarin kaupunkia on estetty katoamasta hiekkaan ja tuhoamasta monia maalaistaloja ja parhaita hedelmällisiä hedelmätarha-alueita. Minun on myös ilmaistava kiitokseni Guardamarin ihmisille.  Pääasiassa työntekijät, jotka ovat tietoisia tekemänsä työn tärkeydestä, ovat työskennelleet uskossa ja innostuneesti, tyytyväisinä pelastaakseen kansansa varmalta kuolemalta hiekan kiireisen etenemisen takia”.

Kun puhutaan Guardarmar de Segurasta on myös mainittava kaksi muuta arkeologista aluetta noiden Parque Alfonso XIII puiston alueiden lisäksi. Ensiksikin Cabeco Lucero. Vuonna 1987 löydettiin muutaman kilometrin päässä nykyisestä Guadamar de Seguran kaupungista Cabeco Lucero-nimiseltä arkeologiselta alueelta patsas, la Dame de Guadamar. Se on iberialaisen naisen pääpatsas. Samanlainen kun kuuluisa Dama d’Elx. Dame de Guadamar löytyi palasina ja se entisöitiin Alicanten arkeologisen museon laboratoriossa. Tätä 2500 vuotta vanhaa patsasta voi käydä ihailemassa Alicanten arkeologisessa museossa. Sen näköisversio on Guardamarin kaupungin Argeologisessa museossa (MAG) Casa de Cultura talossa.

Emme nyt päässeet tutustumaan pandemian takia kaupungin MAG museoon, mutta vierailin heidän sivustollaan. Täytyy ottaa tuleville vuosille ohjelmaan siellä käynti ja tutustua Vega Bajan alueen historiaan.

MAG information | MAG

Toinen mainitsemisen arvoinen alue on Moncayon rannan arkeologiset löydöt. Niihin törmättiin ihan sattumalta kun käytiin päiväkävelyllä pitkin hiekkarantaa. Vain muutaman metrin päässä meren rannasta dyynien alussa löytyy Rooman ajan asutuksen raunio sekä islamilaisen moskeijan jäänteitä. Sitä jäi miettimään mitä kaikkea nämä meidän lähirannat ovatkaan nähneet merirosvojen lisäksi.

Mielenkiintoinen sivusto Guardamarin historiasta. 

Memoria de Arena – Historia de Guardamar

Sivustolta löytyy kuvattuna erilaisia ”reittejä” Rutas, joihin lueteltu kiinnostavat kohteet. Klikatkaa myös Galleria kuvaa, pääsette kuviin, joissa näytetään esimerkiksi miltä eri kohteissa on näyttänyt tai saattanut näyttää. Esimerkiksi millainen tuo muslimiaikainen Rábita on voinut olla, josta nyt on vain rauniot jäljellä.

Kommentoi