markiisi Fontalban puutarha
Maanantaina 5. lokakuuta 1925 kello puoli kymmenen aamulla puistossa tapahtui kummia. Traaginen välikohtaus, jota ei koskaan täysin saatu selvitettyä. Nimittäin kuultiin yksi ainoa laukaus ja mies nimeltä Carlos Coig löytyi maasta kuolleena ja hänen vierellään pieni kolmevuotias Juanito Coig, joka puristi lujasti maassa kuolleena makaavan Carlosin kättä. Carlos oli ollut kävelyllä puutarhassa veljensä Juaniton kanssa sillä välin kun heidän isänsä, tämän Fontalban kartanon ja omaisuuden hoitajana toiminut Juan Coig oli mennyt Orihuelaan ostamaan Juanitolle lääkettä sillä Juanito oli hyvin sairaaloinen lapsi. Poliisiraportin mukaan kuolinsyy johtui luodista, joka oli mennyt suoraan Carlosin sydämen läpi leikaten aortan.
Tapahtumahetkellä puutarhassa ei ollut muita kulkijoita, ainoastaan yksi puutarhuri, joka kertoi nähneensä henkilön nimeltä Manuel Ballester Gómezin ”Manolito” luikkivan pakoon. Yhdessä versiossa kerrotaan Manoliton ja Carlosin kiistelleen kovaäänisesti, toisessa taas, että laukaus oli tullut mitään varoittamatta pensaan takaa. Tekijä kuitenkin pakeni paikalta. Jonkin ajan kuluttua paikalle riensi ihmisiä kun kuulivat pienen Juaniton huudon. He irroittivat Juaniton käden kuolleen kädestä, sillä hän edelleen puristi Carlosin kättä lujasti huutaen ”nouse ylös”. Tarina kertoo, että jotkut edelleen kuulevat tämän lapsen vaimean huudon huoneessa minne ruumis tapauksen jälkeen vietiin. Nämä on näitä kiehtovia kertomuksia, joita melkein joka kaupungilla on omansa.
Manolito vangittiin samana yönä Benejúzarissa ja hänet toimitettiin Orihuelan vankilaan. Murhan syyksi epäiltiin sitä, että vuotta aiemmin Juan Coig, jonka alaisena Manolito työskenteli oli nuhdellut Manolitoa huonosti hoidetusta työstä. Olisiko kyseessä siis ollut kosto. Oikeudenkäyntiä ei pidetty. Paikallinen lehti kirjoitti, että ”rappeutuneen ulkonäkönsä ja huonon kuntonsa johdosta vanki siirrettiin Orihuelan sairaalaan, jossa hän kuoli saman vuoden marraskuussa. Lisäksi kirjoitettiin:
“Dios, con su inmensa sabiduría y poder, ha puesto así remate a la tragedia desarrollada en Jacarilla, seguramente con el final más misericordioso posible para todos”.
(”Jumala on valtavalla viisaudellaan ja voimallaan siten saanut päätökseen Jacarillassa tapahtuneen tragedian, ja tämä on varmasti kaikkien armollisin loppu.”)
Pieni sairaaloinen Juanito joutui tapauksen jälkeen vuoteenomaksi, hän ei pystynyt osallistumaan veljensä Carloksen muistojuhlaan ja hän kuoli seuraavan vuoden toukokuussa. Hänet haudattiin veljensä viereen Orihuelaan.
>>>>>>
Seuraavaksi kirjoitan Jacarillan kaupungin historiasta, markiisi Fontalbasta, hänen kartanostaan ja sen puutarhasta. Jutusta tuli aika pitkä. Kun lähdin tietoja etsimään tarina vain vei syvemmälle ja syvemmälle. Lukekoon ken jaksaa.
Näimmekö pienen Juaniton kävelemässä pitkin puiston käytäviä käsi kädessä veljensä kanssa?
Jacarilla, pieni kylä, suuri historia
Ensimmäiset tiedot alueen asukkaista on jäljitetty ennen ajanlaskumme alkua, iberialaiset olivat alueella 400 vuotta ennen sitä.
Kaupungin/paikan nimi tulee sanasta Sakariskera. Joka tarkoittaa paikka, jossa hiekkajoki päättyy. Tämä oli Jacarillan ensimmäinen nimi. Muinaisina aikoina alue on ollut Segurajoen ja Vinalopojoen suistoalueen reunamilla, eli siellä missä hiekkajoki päättyy. Vuonna 1921 löytyi Alcoyn suunalta lyijylevyihin kirjoitettu tieto, että 400 eKr on tapahtunut suuri pyhiinvaellus ja levyssä oli listattuna kunkin pyhiinvaellukseen osallistuneen ryhmän lähtöpaikka/asuinpaikka. Yksi listan nimistä on Sakariskera, Tämän kiekuran kautta siis oletetaan, että alueella on asuttu jo tuolloin.
Minua itseäni nämä vanhat tiedot kiehtovat kovasti. Netti on nykyään oikea aarreaitta, kun jotain etsii. Tässä esimerkiksi linkki kuvaan ja sen kirjoitukseen tuosta lyijylevystä.
Sakariskera muuttui ajan mittaan Xacariellaksi, seuraavaksi Hacarillaksi ja lopulta Jacarillaksi.
Nimi Hacarilla viittaa muslimivallan aikaan. Eli aluetta hallitsivat aikanaan Murciaa hallinnet maurit. Kun heidät aikanaan ajettiin pois alueelta Orihuelaan integroituneessa Jacarillassakin alkoi kristillisten kuninkaiden aika. Kuninkaat jakoivat valloitettujen alueiden maita uskollisille taistelijoilleen ja tätä kautta myös Jacarillan alueet annettiin Togoresin suvun hallintaan. Onkin kirjoitettu, että Jacarillan lähihistoria voi jakaa kahtia. Aikaan ennen Togoresin sukua ja sen jälkeen. Suku käytti ”jakamatonta valtaa” alueella vuosisatojen ajan. Tuona aikana Jacarilla esimerkiksi 1700-luvulla itsenäistyi Orihuelasta ja 1800-luvulla erottui Bigastrosta.
Vuonna 1899 viimeinen Togoresin suvun Señor de Jacarilla kuoli ja hänen omaisuutensa jaettiin neljän pojan kesken. Vuonna 1915 yksi heistä myi omaisuutensa, myös maat, joissa Jacarillan kylä sijaitsi markiisi Fontalballe miljoonalla pesetalla.
Jacarillassa oli alkanut uusi aikakausi, markiisi Fontalban aika, jonka ”raunioita” kävimme nyt siis katsomassa.
Markiisi Fontalba:
”II Marqués de Fontalba”, ”II Marqués Pontificio de Cubas”
Nämä ne on mielenkiintoisia nämä nimet Espanjassa kun ne periytyvät sekä isältä että äidiltä. No joka tapauksessa tämä Fontalban markiisi esiintyy dokumeteissa myös nimellä Don Francisco de Cubas Erice, II Marqués de Cubas y de Fontalba (1868-1936). Hän oli naimisissa doña María de la Encarnación Urquijo y Ussía (*1874), I condesa de la Almudenan kanssa. Doña María oli saanut arvonimensä ”I Almudenan kreivitär” kuningas Alfonso XIII:lta vuonna 1912.
Tämä markiisi Fontalba oli äveriäs mies, toimi kiinteistöalalla ja hänen isänsä oli kuuluisa madridilainen arkkitehti Francisco de Cubas y González-Montes, joka on suunnitellut esimerkiksi Madridin Catedral de la Almudenan. Se hieno kirkko samalla aukiolla kun kuninkaanlinna. Joitakin kuvia tästä mestariteoksesta löytyy minun Madridin vierailun postauksesta.
Markiisi Fontalban ostettuaan Jacarillan maat ja mannut hän rakennutti sinne vuosina 1915 – 1926 kylän keskelle hienon palatsin ja sen ympärille ison puutarhan virkistyspaikakseen ja kesäasunnokseen. Alueeseen kuuluu 800 neliön U-muotoinen palatsirakennus, sen ympärillä iso puisto, puiston laidalla myös markiisin rakennuttama kirkko ja yhdellä laidalla Guardia Civilin rakennus.
Markiisi oli kiinnostunut kesäkaupunkinsa hyvinvoinnista. Hän rakennutti kirkon viereen myös kaksi koulua. Oman puistonsa yhteen laitaan hän rakennutti vuonna 1916 rakennuksen, jonka antoi ilmaiseksi sisäministeriölle, jotta Jacarillaan voitaisiin ensimmäistä kertaa perustaa Civil Guard. Rakennus on edelleen Guardia Civilin käytössä
Palatsin ja puiston rakennuttanut Fontalba kuoli vuonna 1937. Hänen poikansa Felipe Neri de Cubas y Urquijo, II Duque Pontificio de Cubas sai isänsä Jacarillassa olleen suuren omaisuuden omakseen ja kuusi vuotta myöhemmin aloitti niiden myynnin säilyttäen kuitenkin itselleen Fontalban puutarhan, mäntymetsän ja hedelmätarhan sekä palatsirakennuksen lisärakennuksineen.
Kun Felipe Neri kuoli 1974 hänen tyttärensä María de los Dolores de Cubas y Escauriaza, III Duquesa Pontificia de Cubas sai ne omakseen. Doña Dolores myi kuitenkin kaiken Jacarillan omaisuutensa ja esimerkiksi Palatsi ja puutarhat myytiin vuonna 1980. Seuraavien omistajien toimesta tulevina vuosina sekä puutarha ensin vuonna 1993 ja myöhemmin vuonna 2007 itse palatsi annettiin ja lahjoitettiin Jacarillan kaupungille.
Voi noita nimien sekamelskaa. Kunhan innostun otan ja teen jutun Espanjan sukunimistä. Niihin kun vielä yhdistää nuo arvonimet niin saa kyllä ihan mielenkiintoisia yhdistelmiä. Toisaalta ne kyllä kertovat paljon kun sekä isän että äidin puolelta saa sen virallisen nimensä.
Palatsin puistossa siis kävimme. Itse palatsiin ei päässyt sisälle. Sen kunto on surullisen kamala jo ulkoapäinkin. Toivotaan kovasti, että kaupunki löytäisi kunnon rahoituksen entisöintityöhön. Ihan muutamalla satasella se ei tule onnistumaan. Luin mielenkiintoisen selvityksen palatsin historiasta ja kunnosta. Käsitykseni mukaan selvitys on tehty juurikin pohjatyöksi ja arvioksi sen kunnosta ja restaurointia varten. Käykääpä halutessanne vilkaisemassa millainen se on ollut ja millainen se on nyt.
Dokumentista löytyy esimerkiksi markiisi Fontalban kuva ja hänen kreivitär puolisonsa kuva. Tämä doña Encarnación onkin ollut oikea kaunotar. Heillä oli 7 lasta, heistäkin löytyy dokumentissa kuva.
Mielenkiintoinen vaihe oli myös, että kartano toimi sisällissodan, joka siis käytiin vuosina 1936–1939, lasten pakolaiskotina. Kodin asukkaat olivat lähinnä madridilaisia sotaa pakoon evakoituja lapsia. (katso linkin dokumentista kuvia sotalapsista palatsin terassilla ja puistossa.) Olen ymmärtänyt joistakin kirjoituksista, että elämä näissä kodeissa ei lapsille aina olkut herkkua. Puutetta oli ravinnosta ja sähköstä. Vastaavia lastenkoteja Alicanten provinssissa avattiin myös esimerkiksi Villajoyosaan, Orihuelaan, Elcheen, Cocentainaan ja Alcoyhin. Monesti näiden lastenkotien sijoituspaikoiksi valittiin juuri kartanoita, joiden omistajat eivät niissä vakituisesti asuneet. Sisällissota koitui myös kartanon omistaja markiisi Fontalban kohtaloksi. Tasavaltalaiset ampuivat hänet hänen yrittäessään siirtyä Useran alueelta, jonka tasavaltalaiset olivat saaneet vallattua, Madridiin
Iglesia Ntra. Sra. de Belén
Kirkko on kunnostettu ja se on uusgoottilaisesta tyyliä. Sisälle emme päässeet. Jo 1700-luvulla paikalla oli kappeli. Tiettävästi tuon aikaisemmin mainitsevani Togoresin suvun rakentamana. Markiisi Fontalba rakennutti sen yhteyteen lisää esimerkiksi nykyisen fasadin 1912-1922. Markiisin aikakautena kirkon nimi oli La Iglesia de la Encarnación. Liittyen varmaan siihen, että markiisi oli naimisissa doña Encarnación Urquijo y Ussía, I Condesa de la Almudena -nimisen kreivittären kanssa. Samainen kreivitärpuoliso sai myös Fontalban puistoon luola-alttarin. Kirkko on uusgoottilaista tyyliä, markiisin arkkitehti-isän ihailema tyylilaji. Sisällissodan aikana (1936) kirkko takavarikoitiin ja muutettiin tiettävästi lannoitevarastoksi. Kirkon myi 1980-luvulla kirkolle (Curialle) alkuperäisen Fontalban markiisin pojan ainoa tytär Doña Dolores.
Markiisi Fontalban puutarha
Puutarhaan on vapaa pääsy päiväsaikaan. Kovilla tuulilla portit suljetaan, sillä puusto on vanhaa. Meidän siellä ollessamme vain yksi portti oli auki. Puiston pinta-ala on kaksi hehtaaria. Kannattaa siis kiertää koko kortteli ja katsoa mikä portti on auki. Vaikka palatsiin tai kirkkoon ei pääsekään tutustumaan on puisto hieno käyntikohde, vaikka ei ihan priimakunnossa sekään nykyään ole. Kasvusto on moninainen, ihania eri alueita, patsaita, pieniä alueita penkkeineen, mielenkiintoinen ”luola” alttari, allas-alue, palmukäytäviä portteineen. Laittoipa markiisi itselleen jopa pienen oman eläintarhakin puiston yhteen laitaan ja yhdessä päässä parin puun mäntymetsä.
la gruta de la Virgen de la Almudena
Merikivistä tehty luola-alttari Virgen de la Almudenalle. Nämä "kotialttarit" puutarhoissa ja myös sisätiloissa ovat Espanjassa aika yleisiä vieläkin.
Markiisin oma Eläintarha
Puiston yhdellä laidalla oli jännä alue, jossa on luultavammin markiisilla ollut ihan ikioma eläintarha. Vai pitäisikö sanoa, että markiisin lapsilla. Heitähän oli siis 7 kappaletta. En kyllä löytänyt mitään lisätietoa asiasta, ainoastaan yhdessä julkaisussa oli tarhasta maininta. Eläinten "asunnot" kuitenkin oli sen verran vanhanaikaisen näköisiä, että eivät ihan näiltä päiviltä olleet. Nyt ne olivat asumattomia.
puutarhan allasalue yhdellä laidalla
Kyllä täällä on markiisin kreivittärineen kelvannut viettää kesäpäiviä virkistäytyen välillä isossa uima-altaassa. Ainakin heidän seitsemällä lapsellaan on ollut kiva allas. Ehkä myös sotalapset saivat leikkiä ja pulikoida altaassa. Se kertokoon, joka noista ajoista vielä on elossa.
Alla kuvia itse kartanosta ja sen nykyisestä todella surullisesta kunnosta. Voi vain kuvitella kuinka kaunis rakennus aikanaan on ollut.
Puutarhassa oli eri alueita, paljon erilaisia käytäviä, istuma-alueita, suihkulähteitä, patsaita, erilaisia portteja ja pylväitä. Olimme puutarhan ainoat kulkijat, saimme ihan rauhassa kierrellä siellä.
Eläintarhan koppeja
Puutarhassa oli paljon erilaisia patsaita. Aika kädettömiä monet.
Vielä muutama kuva markiisin rakennuttamasta poliisivoimille lahjoittamastaan rakennuksesta, joka siis on puiston ulkopuolella heti aidan toisella puolella kirkon vieressä . Puiston toisessa nurkassa on myös pieni rakennus jossa on Policia Localin toimisto. En saanut selville onko sekin jo markiisin aikana ollut paikallispoliisin käytössä. Tuo pitkä valkoinen rakennus kirkon vieressä kuitenkin on käsitykseni mukaan se rakennus minkä markiisi rakennutti ja lahjoitti Jacarillan kaupungille, jotta sinne saatiin ensimmäistä kertaa poliisilaitos. Nyt rakennuksessa toimii Guardia Civil, eli Espanjan kansalliskaarti.
Puisto on siis nykyään kahden eri poliisilaitoksen välissä – hellässä huomassa.
Täällä puistossa kierrellessämme tuli taas selväksi, että ”Aika ei mene ohitsemme jälkiä jättämättä”. Ajan kulua ei voi pysäyttää vaikka kuinka yrittäisi. Puiston yhdessä laidassa on hieno ja iso aurinkokello. Se on tehty keramiikkalaatoista. Hieno kokonaisuus, joka sekin kaipaisi vaikka sen onnettoman Manoliton kitkevää kättä. Myös itse pysti, ei vain sen ympäristö, on aikojen saatossa saanut osakseen rapistumisen – Ei pysähtynyt aika vaikka viisaritkin kellossa on tippuneet sitä näyttämään.
