Matkakertomuksia Espanjasta

Joulu

Ihan Kohta on jo joulu

Ajattelin näin joulun alla laittaa tänne kuvia Torreviejan kaupungin jouluvaloista viime vuodelta ja tältä vuodelta. Kaupunki panostaa näihin jouluvaloihin hurjasti. On varmaan maan tapa myös. Mutta jotenkin tuntuu, että nyt pandemian aikana on ollut vielä enemmän valoja kun muuten. Ja onkin näin meillekin jo toisena pandemiajouluna täällä sanottava, että kyllä nämä jouluvaloin koristellut kadut ja aukiot tuo valoa joskus vähän synkkäänkin mieleen. Vaihtaisin kyllä katuvalot mielellään lastenlasten jouluriemun seuraamiseen ja jaksan uskoa, että seuraava joulu on jo parempi kun tämä ja pääsemme turvallisesti matkustamaan kotiin joulunviettoon.

Kommentoi

Scroll to Top