Utah Beach Normandian matkamme 2. päivä
Tämä kirjoitukseni liittyy Normandian matkaamme syksyllä 2023.
Utah Beach on toinen amerikkalaisten maihinnousurannoista alueella.
Utah ranta sijaitsee Sainte-Mère-Eglise kylän kohdalla rannikolla. Siellä on paljon muistomerkkejä ja museoita, jotka liittyvät Amerikan joukkojen taisteluihin. Ensimmäisen kokonaisen vierailupäivän ohjelmaksi valikoitui niistä vain osa. Tässä kuvin ja tarinoin niistä, joissa ehdimme päivän aikana käydä.
D-Day Experience museo
Olin varannut liput tähän museoon etukäteen. Museon pihalla on hyvät parkkitilat. Ehdottomasti kannattaa varata liput kaikkiin museon kohteisiin. On rahansa väärti. Linkistä pääsee museon omille sivuille.
Museo sijaitsee Carentainan kaupungin lähellä. Liittoutuneiden strategiaan kuului Carentanin ottaminen hallintaan. Valtaus annettiin Yhdysvaltain 101. ilmavoimien divisioonan laskuvarjojoukoille (airborne troops). D-Day Experience museo keskittyy näiden laskuvarjojoukkojen toimintaan.
Museossa katsoimme isossa elokuvateatterissa tosi hyvin tehdyn 3D elokuvan.
Elokuva antoi hyvän käsityksen millaiset taustelut ja olosuhteen laskuvarjoilla alueelle pudotetuilla miehillä juurikin noilla museon ympärillä olevilla alueilla oli.
Ennen kun etukäteen lipun oston yhteydessä määritelty elokuva alkoi ehdimme kuitenkin kiertää päärakennuksen museosalin, jonne oli kerätty amerikkalaisten laskuvarjojoukkojen esineitä. Sodassa mukana olleet ovat nämä esineet museolle lahjoittaneet.
Museossa oli Carentainan taisteluissa mukana olleiden sotilaiden lahjoittamia varusteita ja tekstejä niihin liittyen. Kuvassa esimerkiksi on esillä Medal of Honor – Amerikan Yhdysvaltojen korkein ja arvostetuin kunniamitalli, jonka Robert G Cole sain Carentainan kuuluisan taistelun voitosta. Itse hän ei mitallia koskaan kaulassaan pitänyt sillä hän kuoli samana vuonna Hollannissa. Hänen äitinsä otti mitallin vastaan samalla kun vaimo ja kaksivuotias poikansa katsoi vierestä. Perhe lahjoitti mitallin museolle.
Näitä koskettavia tarinoita voi siis käydä lukemassa Normandian D-Day Experience museossa.
Elokuvateatterista poistuttiin viereiseen tilaan, jossa alkoi mielenkiintoinen kokemus. Olin nimittäin ostanut liput myös museon siihen osaan, jonne oli tuotu aito C-47 miehistönkuljetuskone. Samanlainen joilla amerikkalaisia sotilaita laskuvarjoineen alueelle kuljetettiin ja tiputettiin kesäkuussa 1944. Tämä kyseinen yksilö, joka nyt tuolla museosalissa oli, on juuri se, jonka Steven Spielberg osti aikanaan kun hän teki sarjaa The Band of Brothers HBO:lle.
Kone on muutettu lentokonesimulaattoriksi, johon olin siis ostanut liput. Ryhmämme vietiin ensin huoneeseen, jossa oli lasiseinän takana pöytä ja ovi. Me istuimme lasiseinän edessä penkeillä. Ajatuksena oli, että samaistumme niihin poikiin, jotka osallistuivat Normandian maihinnousuun laskuvarjosotilaina. Kohta alkoi tapahtua. Lasin takana olevasta ovesta pöydän viereen astui sotilas. Hän oli eversi Wolverton.
Jollain ihme tekniikalla oikea ihminen vaan ei kuitenkaan fyysisesti siinä seisova vaan tavallaan kuva tai kuvajainen tai joku näköharha. Hän piti meille ”lennolle lähtijöille briefingin siitä mitä tulee tapahtumaan, mihin meidät pudotetaan, mitä varusteita saamme mukaan ja mitä pitää tehdä ja mitä ei. Hän esitteli eri varusteet: ”tässä on kypärä, jonka laitatte päähänne, ette ota sitä pois missään olosuhteissa. Vasta kun olemme kukistaneet Hitlerin otatte sen pästä ja juotte siitä shampanjaa, ei yhtään ennen”. Tai jokainen saa mukaansa tälläisen pakkauksen, hän veti taskusta pienen rasian. ”Tässä rasiassa on teidän henkilökohtainen morfiinipiikki. Käytä se vain itsellesi sillä jos haavoitut hypätessäsi alas tulituksessa et saa huutaa tuskasta ja näin kertoa saksalaisille olinpaikkaanne. Älä anna omaa morfiiniasi haavoittuneelle toverillesi vaan ota hänen oma piikkintä hänen varusteistaan käyttöön. Omallesi voi tulla vielä tarvetta.” Tähän tapaan meille annettiin ohjeita.
Tämän hyvin todentuntuisen, ihmeellisellä videotekniikalla toteutetun mielenkiintoisen lähtöinfon jälkeen ryhmä ohjttiin koneeseen ja matka Englannista kanaalin yli alkoi. Koneen ikkunoista näkyi nousuunlähtö, matkan aikana näimme merellä maihinnousulaivat, muita koneita, hävittäjiä ja laskuvarjohyppääjiä ja Ranskan rannikon. Äänet oli valtavat. Kone heilui, tärisi ja kiinni sai oikeesti pitää, että pysyi kapeassa koneen laidalla olevassa rautaisessa pitkässä penkissä. Kuvien ja videon ottaminen lennon aikana ei oikein ollut mahdollista. Sen verran heilutti ja pelotti.
Nyt tulee ”spoileri”. Emme ehtineet hyppäämään sillä koneemme tippui ja ikkunoista näimme viimeiksi vain valtavan liekkimeren.
Tästä linkistä pääsee katsomaan videota haastattelusta, jossa yksi niistä laskuvarjohyppääjistä kävi myös tuossa kertomassani lentosimulaattorissa ja vertaa kokemustaan siihen matkaan, jonka teki sodan aikana kun hänet pudotettiin tuollaisella koneella Normandiaan.
Alueella on myös toinen museo nimeltä
Dead Man’s Corner, talo jossa sijaitsi Saksan laskuvarjojoukkojen”Green Devils” päämaja ja sodan aikainen saksalainen sairaala. Esineet tässäkin museossa ovat aitoja.
Panssarinyrkki, saksalainen Panzarfaust- kuvan keskellä oleva pitkävartinen ase.
Näitä tälläisiä panssarinyrkkiaseita Saksa valmisti ja käytti toisen maailmansodan aikana. Niitä valmistettiin miljoonittain. Myös suomalaisilla oli jatkosodassa käytössä tälläisiä saksalaisia kertasinkoja. Tälläisellä pystyttiin tuhoamaan panssarivaunu. Tämä yksilö on näytillä Dead Man’s Corner museossa. Jossa esitellään saksalaisten sodassa käyttämiä esineit.
Sainte-Mère-Eglisen kylä
Meillä kävi simulaattorissa siis vielä huonommin kun yhdelle sodassa olleelle amerikkalaiselle laskuvarjojääkärille. Nimittäin John Marvin Steelille. Hänelle kävi tosi huono tuuri. Hypättyään hän päätyi Sainte-Mère-Eglise-kylään ja sen kirkon torniin riippumaan kun varjo osui siihen.
Tässä Sainte-Mère-Eglisen kylässä kävimme myös museokäynnin jälkeen.
Sainte-Mère-Eglise oli ensimmäinen kylä, jonka amerikkalaiset vapauttivat Overlord operaation aikana. Kylän keskustassa on kirkko, joka on kuuluisa John Marvin Steelen ansiosta.
Laitan tähän linkin sivustoon, jossa kerrotaan tapahtumasta ja kylästä. Tämä on ehdottomasti yksi käyntimme pääkohteista. Kiva pieni kylä, jonka kirkon torniin on nyt laitettu roikkumaan nukke ja laskuvarjo.
Sainte Mere Eglise : the first french town liberated by the Allies
Linkistä pääsee lukemaan John Steelen tarinan, joka tässä käännettynä suomeksi: tositarina menee näin: Amerikkalainen laskuvarjohyppääjä John Steele 82. divisioonasta. Häneen osui pian koneestä hyppäämisen jälkeen eikä hän voinut käyttää jalkaansa ja hän laskeutui kirkon torniin. John Steele vietti kaksi ja puoli tuntia roikkumassa kirkon tornissa. Hän yritti ensin leikata itsensä irti veitsellä mutta ei onnistunut ja hän pudotti aseensa ja päätti näytellä kuollutta. Lopulta Rudolf May -niminen sotilas vapautti hänet. Hänen haavansa hoidettiin ja hänet otettiin saksalaisten vangiksi. John Steele onnistui pakenemaan kolme päivää myöhemmin. Hän liittyi uudelleen liittolaisiin ja hänet siirrettiin sairaalaan Englantiin.
Myöhemmin John Steele osallistui Alankomaiden vapauttamiseen, Bulgen taistelussa Reimsin lähellä, ja saapui Frankfurtin alueelle toisen maailmansodan lopussa. Sitten hänet siirrettiin uudelleen 17. ilmavoimien divisioonaan ja hän matkusti Marseillesta Yhdysvaltoihin ja palasi lopulta normaaliin elämään syyskuussa 1945.
John palasi useita kertoja Sainte-Mere-Egliseen muistellakseen liittoutuneiden maihinnousua vuonna 1944 ja omaa osaansa siinä. Hän kuoli kurkun syöpään vuonna 1969 57 -vuotiaana pikkukaupungissaan Pohjois -Carolinassa ja ilmaisi toiveensa haudattavaksi Normandiaan … valitettavasti näin ei tapahtunut.
Higgins Boat Monument
Saint-Mere-Eglissan kylästä suuntasimme Utah Beachin rantaan katsomaan yhtä mielenkiintoista muistomerkkiä. Nimittäin
Higgins Boat Monument, joka on näköisversio niistä isoista rautaisista uivista laatikoista, maihinnousualuksista, joilla miehet kuljetettiin Normandiaan Englannista. Merenkäynti oli hurja myrskyn takia ja miehet olivat matkan jälkeen huonokuntoisia, huonovointisia ja heikossa hapessa. Alukset juuttuivat hiekkaan paljon ennen rantaa ja kuten moni on nähnyt elokuvissa ja dokumenteissa moni ei päässyt rantaan asti.
Nimi tulee veneen keksijästä Andrew Jackson Higginsistä joka oli jättänyt patenttianomuksen jo vuonna 1941 Yhdysvaltain patenttivirastoon Pearl Harborin hyökkäyksen aikaan. Neljä kuukautta ennen Normandian maihinnousua siis vuonna 1944 patentti myönnettiin ja niitä valmistettiin armeijan käyttöön tuhansia. Tälläisiä aluksia käytettiin muillakin sodan rintamilla.
La Cambe
Onneksi päivään mahtuu tunteja ja meillä oli vielä voimiakin jäljellä seuraavaan kohteeseen nimeltä La Cambe
Mustien ristien täyttämä yli 20 000 saksalaisen sotilaan hautausmaa, on amerikkalaista hautausmaata tuntemattomampi. Kävimme tällä muistoalueella pikaisesti kun oli ihan reitin varrella seuraavaan kohteeseen.
Tälle hautausmaalle on haudattu pari kuuluisaa saksalaista sotilasta. Toinen heistä on kapteeni Michael Wittmann joka Normandian maihinnousun päivinä hyökkäsi ”ainoastaan yhdellä vaunulla marssirivistön kimppuun, tuhoten 14 brittien taisteluvaunua, 15 miehistönkuljetusvaunua ja kaksi panssarintorjuntatykkiä 15 minuutissa.”(kopion wikipediasta.)
Ja myös Adolf Rudolf Reinhold Diekmann, joka oli vastuussa Oradour sur Glanen kylän joukkomurhista on haudattu tänne. Tästä Oradour sur Glanen kylän tragediasta olen kirjoittanut blogiini jutun. Aikanaan kävimme tässä koskettavassa museoidussa kylässä.
Oradour sur Glane – Reputon Reissaaja
Diekmannin hautalaatan löysimmekin kun tiesimme mistä lähteä etsimään.
Vuoteen 1947 asti tällä alueella oli amerikkalainen hautausmaa. Sinne haudatut sotilaat kuitenkin tuhkattiin ja tuhkat lähetettiin omaisille kotimaahan.
Vuodesta 1948 se on ollut saksalaisten sotilashautausmaana.
Suurin saksalainen hautausmaa Normandiassa. Sinne on haudattu 21000 saksalaista, heidän joukossaan 2100 Waffen SS sotilasta.
Hautausmaan luona on myös vierailukeskus, missä kerrotaan esimerkiksi sinne haudatuista sotilaista. Hautausmaata ja keskusta ylläpitää Volksbund Deutsche Kriegsgräberfürsorge (German War Graves Commission) . Keskuksen infotaulun tekstistä käänsin vapaasti seuraavan:
Täällä kohtaamme Saksan historiaa: Ensimmäinen maailmansota ja sen seuraukset aloittivat liiallisen väkivallan ja totalitaarisen diktatuurin aikakauden, joka saavutti huippunsa toisessa maailmansodassa. Tämä Saksan kansallissosialistien hyökkäyssota toi miljoonia kuolleita, sekä sotilaita että siviilejä, ja se oli olennainen edellytys rikoksille, jollaisia ei ennen oltu nähty, mukaan lukien Euroopan juutalaisten joukotuhoaminen.
Kysymys henkilökohtaisesta vastuusta ja syyllisyydestä diktatuurin ja sodan aikana on kohdattava. Mielivaltaisia syytöksiä ei kuitenkaan pitäisi sallia.
Useimmat taistelivat siinä uskossa, että he täyttivät kansallisen velvollisuutensa. Monet olivat syyllisiä, toiset saattoivat vetäytyä, muutama uskalsi vastustaa.
Volksbund ilmoittaa aikovansa pitää elossa sodan ja diktatuurin muistoa, edistää ymmärrystä, sovintoa ja rauhaa ihmiskunnan ja kansojen välillä sekä edistää vapautta ja demokratiaa
Statue de la paix/World Peace Statue
Seuraava kohteemme oli ihan rannikolla. Matkalla sinne näimme upean rauhanpatsaan nimeltä Statue de la paix/World Peace Statue
Tämä kaunis patsas on kuuluisan kiinalaisen taiteilijan Yao Yuanin lahja Normandialle. Se on suurempi versio Pekingissä olevasta samanlaisesta patsaasta. Korkeus 10 metriä. Hapetettua terästä ja painaa yli 8 tonnia.
Taiteilija on omistanut elämänsä rauhan aatteelle. Tässä koskettavan kauniissa patsassa nainen ojentaa kätensä ylös ja vapauttaa rauhan kyyhkyn.
Puhdas, enkelityttö ojentaa kauniita siipiään ja muuttuu taikalinnuksi, joka nousee ylös sillä hetkellä, kun hän vapauttaa rauhan kyyhkysen.
Patsaasta sanotaan mm näin: ”Olemassaolon yingiä ja yangia symboloiva patsas yhdistää aikamme suuret teemat: konkreettisen ja abstraktin; Itä ja länsi; perinteinen ja moderni; ja mielikuvitusta ja todellisuutta.”
Patsaan muoto tuo mieleen myös kiinalaisen kirjoituksen merkit.
Vaikuttava näky kun ”putkahtaa” yhtäkkiä näkyviin tietä pitkin ajaessa Grandcamp-Maisy-nimisessä kylässä.
Point Hoc
Tuo Grandcamp-Maisyn kylä on kuuluisa taisteluistaan maihinnousupäivänä. Silloin yhdysvaltalaisen armeijan Ranger-pataljoonan sotilaat kiipesivät Pointe du Hocissa kallioita pitkin ylös hiljentääkseen natsien 155 mm:n tykistöaseman. Kenraali Eisenhower piti Point Hocin valtausta avaimena Omaha Beachin turvaamisessa.
Seuraava kohteemme oli tämä kuuluisa Pointe du Hoc ja sen kalliolla oleva muistomerkki ja sisämaahan päin oleva vierailukeskus. Täällä saimme lukea paljon tietoa Ranger-pataljoonasta ja tällä alueella olleista taisteluista.
Pointe du Hoc on Utah ja Omaha beachin välissä oleva 30 metriä korkea kallionkieleke. Saksalaisten rakentamien betonisuojien aseet vaaransivat amerikkalaisten D-Day maihinnousun. Siellä alunperin olevista kuudesta tykistä pystyi tuhoamaan kummallekin amerikkalaiselle maihinnousurannalle rantautuvat sotilaat. Amerikkalaisten toiselle Ranger-pataljoonalle annettiin tehtäväksi tuhota nämä saksalaisten tykistöasemat. Ensimmäiseen aaltoon pataljoonasta paikalle lähetettiin laivalla 225 miestä. He, tai osa heistä, jotka oli onnistuneet pääsemään perille, kiipesivät seinämää pitkin palotikkaiden avulla. Osa heidän etenemiseen suunnitelluista tarvikkeista oli kastunut maihinnousualuksissa käyttökelvottomaksi ja tämä vaikeutti paljon etenemistä. Tästä taistelusta varmaan jokainen, joka jonkun D-Day elokuvan on nähnyt muistaa kuvia.
Taistelut siis alkoivat 6. kesäkuuta ja kestivät useamman päivän. Lopulta 8. kesäkuuta 1944 tykistöasemat vallattiin ja saksalaiset antautuivat. Amerikkalaisten menetykset olivat suuret. Kun avustusjoukot saapuivat 225 Rangeristä vain 90 miestä pystyi kantamaan aseita, pataljoonan menetykset Point Hocissa noina päivinä olivat yhteensä: 96 kuollutta, 183 haavoittunutta ja 32 kateissa olevaa.
Tämä kuuluisa kompania oli muodostettu Teksasilaisista valioluokan vapaaehtoisista. Heidät oli koulutettu juuri tälläisiin tehtäviin ja he olivat kovakuntoisia miehiä. Ryhmää johti kuuluisa James Earl Rudder. Hänen alaisensa ovat kuvailleet johtajaansa mm että hän oli lempeä mutta samaan aikaan tiukka ja että olisi kunnia kuolla hänen puolestaan. Ryhmää kutsuttiin Rudder’s Rangers-nimellä. Itse Rudderin ei ollut määrä edes olla Pointe Du Hocin taistelussa ryhmänsä mukana, sillä hänen esimiehensä kielsivät ja eväsivät häneltä lähdön, sanoen, etteivät halua riskeerata sitä, että näin hyvä mies kuolisi maihinnousun ensimmäisessä taistelussa. Hän ei kuitenkaan totellut käskyä vaan lähti sanoen, että olen pahoillani, mutta en voi totella sillä pelkään, että koko ryhmä jää lähtemättä jos en lähde mukaan.
Lopulta Rudder’s Rangers tai sen jäljellä olevat miehet pääsivät ylös kalliolle ja saivat tuhottua saksalaiset etuvartiomiehet. Kaksi ensin ylös ehtinyttä miestä, ystävykset, jotka oli saaneet lempinimet Batman ja Robin hyvien kiipeilytaitojensa johdosta, lähtivät tuhoamaan asemien kuutta tykkiä. Yllätys oli suuri, bunkkerit oli tyhjiä eikä niissä ollut pelättyjä isoja aseita. Saksalaiset olivat siirtäneet ne turvaan rajuilta liittoutuneiden maihinnousua edeltäneiltä pommituksilta. Miehet löysivät tykit puisesta vajasta parin kilometrin päästä sisämaahan päin, vartioimattomana. Yksi saksalainen sotilasryhmä oli noin sadan metrin päässä, mutta Batman ja Robin pääsivät tuhoamaan kaikki kuusi tykkiä ilman, että saksalaiset ehtivät huomaamaan koko juttua.
Hieno tarina ja ei ole ihme, että se löytyy todella monesta sotaelokuvastakin.
Bayeux
Tässä vaiheessa meillä oli jo kova nälkä. Suuntasimme etsimään ruokapaikkaa. Päättelimme, että varmemmin aukioleva paikka löytyy alueen suurimmasta kaupungista Bayeuxista. Se oli myös vain 8 km päässä hotellistamme, eli jos pimeä ehtii yllättä ei tarvitsisi pitkää matkaa pimeällä ajaa.
Hyvä valinta. Kaupunki on ensimmäinen joka maihinnousussa vallattiin takaisin saksalaisilta. Siellä olisi ollut vaikka mitä nähtävää.
Esimerkiksi Maailmankuulua Bayeuxin seinävaatetta/Tapestry
emme nyt ehtineet nähdä. Se olisi ollut Centre Guillaume le Conquérant -museossa. Mutta matkalla pizzeriaan poikkesimme tietysti kirkossa.
Notre-Dame Cathedral/Cathedral of Our Lady of Bayeux
Tämän keskiaikaisen kaupungin keskustassa oleva hyvin säilynyt katedraali on normandian romaanista rakennustyyliä alkujaan ja peräisin Wilhelm Valloittajan ajoilta 1077, joka oli paikalla vaimonsa Matildan kanssa kun katedraali vihittiin käyttöön 14. heinäkuuta 1077. Tuolta ajalta on säilynyt nykykirkossa sen mahtava krypta. Ensimmäisen kerran pääsin kirkon kryptaa läheltä tutkimaan.
Tämä krypta oli osa roomalaista katedraalia 1000-luvulta lähtien. Se täytettiin 1200-luvun alussa kun kirkkoa rakennettiin lisää. Se löydettiin uudelleen vuonna 1412 piispa Jean de Boissayn hautauksen yhteydessä. Holveja koristeltiin tuolloin seinämaalauksilla, joissa kuvattiin punaisia ja kultaisia muusikkoenkeleitä soittamassa useita myöhäiskeskiajan soittimia, kuten harppua, luuttua, rebekkiä, säkkipilliä, oboea, trumpettia, kaksoishuilua, kannettavaa urkua jne. Tuomiokirkon krypta on alue, jossa säilytettiin parhaat, harvinaisimmat ja arvostetuimmat jumalanpalvelukseen tarvittavat esineet.
Kirkko oli siinä mielessä erikoinen, että sen sivukappeleiden seinillä oli värikkäitä seinämaalauksia. Paria niistä juuri entisöitiin. Ja lasi-ikkunat taas tosi kauniit.
Katedraalille 1100-luvulla aiheutuneiden vakavien vaurioiden jälkeen katedraali rakennettiin uudelleen goottilaiseen tyyliin. Kyseessä siis ikivanha pytinki.
Historiallisen keskustan kapeilla mukulakivikaduilla voit pysähtyä ihailemaan monia tyylikkäitä 1600- ja 1700-luvun kartanoita ja kaupunkitaloja.