”Those who cannot recall the past condemn themselves to relive it”
”Ne, jotka eivät muista menneisyyttä, ovat tuomittuja toistamaan sitä”/Filosofi George Santayana
Pieni kylä Ranskassa, Oradour sur Glane nimeltään. Kylä oli ollut paikallaan tuhansia vuosia Glane joen varrella. Oli toinen maailmansota, Saksa oli miehittänyt Ranskan ja Saksan armeija Waffen-SS:n 2. panssaridivisjoona Das Reich johtajansa sodassa ansioituneen komentajansa Adolf Diekmannin johdolla oli etenemässä Normandiaan ottaakseen osaa liittoutuneiden maihinnousun taisteluihin.
Matkallaan rannikolle he hirttivät Tullen kaupungissa 99 siviiliä. Kostoksi Ranskan vastarintaliikkeen toimista. Tämä ei kuitenkaan riittänyt Adolf Diekmannille. Tullen jälkeen hän joukkoineen valtasi Orafourin pienen kylän. Saksalaiset viipyivät kylässä vain tovin, mutta se mitä kylässä tapahtui heidän ”vierailunsa” aikana ei unohdu koskaan. Siitä piti sodan jälkeen huolen Charles de Gaulle. Hän määräsi kylän koskemattomaksi muistoksi meille kaikille, jotta kukaan ei unohda tai jotta jokainen ymmärtäisi sodan julmuuden ja tarpeettomuuden.
Tässä lohduttomia kuvia tästä marttyyrikylästä. Tunnelma kylän taloraunioiden ympäröimillä kaduilla oli sanoinkuvaamattoman surullinen. Ne harvat ihmiset, jotka tapasimme puhuivat vain vähän ja hyvin hiljaisella äänellä.
Taloihin oli kiinnitetty tai jätetty kyltit kertomaan millaisia liikkeitä missäkin talossa oli ollut. Kylästä löytyi kaikki tarpeellinen postitoimistosta kampaajaan ja edelleen oli näkyvillä raitiotiekiskot ja sähkölangat.
Joukko saapui kylään 10. päivä kesäkuuta 1944. Adolf Diekmann oli kuullut huhuja, että Oradourin kylässä vastarintaliike pitäisi vankina saksalaista upseeria, jota ei sittemmin koskaan löydetty mistään ja joka julistettiin myöhemmin kadonneeksi.
Adolf Diekmann joukkoineen piiritti kylän ja komensi kylän väen kokoontumaan torille papereiden tarkastusta varten. Naiset ja lapset kuljetettiin kirkkoon, samalla kun talot ryöstettiin. Samaan aikaan kylän miehet vietiin latoihin, joiden ulkopuolella konekiväärimiehet jo odottivat asemissaan.
Konekiväärit avasivat tulen tähdäten jalkoihin, jotta miehet jäisivät henkiin eivätkä pääsisi pakoon. Seuraavaksi SS-miehet levittelivät avuttomina makaavien haavoittuneiden päälle haketta ja sytyttivät ladot palamaan. Viisi miestä pääsi pakenemaan, 190 miestä kuoli.
Seuraavaksi SS-miehet sytyttivät palopommin lukitussa kirkossa, jonne naiset ja lapset oli viety. Osa yritti paeta ikkunoista, törmäten konekiväärituleen. 247 naista ja 205 lasta kuoli. Kirkosta pelastui vain yksi henkilö, Madame Rouffanche. Hänen onnistui hypätä keskimmäisestä altarin yläpuolisesta ikkunasta ulos. Päästessään pois kirkosta hän juoksi läheiseen papupeltoon, jossa piileksi seuraavaan päivään, jolloin sotilaat poistuivat kylästä.
Kuvassa Jukka seisoo tuon ikkunan alla olevalla kadulla. Aika on pysähtynyt ja sydäntä kourii ja mieletön ahdistus valtaa mielen kun näitä pienestä kirkosta sisältäkin ottamiani kuvia vielä vierailumme jälkeenkin katselee. 247 naista ja 205 lasta, seinissä luodinreikiä, ikkunoissa edelleen vuosikymmenien jälkeen palopommin mustia jälkiä.
Kuuden joukkoteurastuksesta selviytyneen lisäksi noin kaksikymmentä kyläläistä oli paennut heti saksalaisten ilmaannuttua. Vajaan seitsemän sadan kyläläisen yhteisöstä 642 oli murhattu parin tunnin aikana.
Jos olet jaksanut lukea tähän asti olet varmaan kiinnostunut mitä näille murhaajille jälkeenpäin kävi.
Asiasta määrättiin tutkinta, mutta Diekmann ja suuri osa mukana olleista kaatuivat pian Normandian taistelun aikana. Saksan asevoimat tai natsi-Saksan hallinto ei rankaissut yhtäkään joukkomurhaan osallistunutta. Vuoden 1958 Bordeauxin sotaoikeudenkäynti kyllä tuomitsi 21 tähän hirmutekoon syyllistynyttä ja sodasta hengissä selvinnyttä. Muutaman vuoden kuluttua heidät kuitenkin vapautettiin. Myös tuon SS-divisjoona Das Reich koko divisjoonan johtajalle ja Adolf Diekmanninkin esimiehelle langetettiin Bordeauxissa poissaolevana tuomio. Jostain syystä häntä ei tuotu koskaan oikeuden eteen. Tämä Heinz Bernard Lammerding -niminen saksalainen loi menestyksekkään uran liikemiehenä ja kuoli 1971.
Kylän symbooliksi muodostunut tohtori Desourteauxin auto, Peugeot 202. Todellisuudessa tohtorin auto oli massamurhan jälkeen siirretty talliin ja tämä kyseinen oli kylän viinikauppiaan. Totta kuitenkin on se, että tohtori parkkeerasi autonsa tälle paikalle tullessaan sairaskäynniltä murhan aikana. Auton tarkoituksena on myös näyttää kaikille ajan kuluminen. Vaikuttava näky.Kylän tapahtumista on kirjoitettu kirjoja ja netistä löytyy yksityiskohtaisia kertomuksia.
Orafourin marttyyrikylään mennään sisään tapahtumien kunniaksi perustetun infokeskuksen kautta. Centre de la mémoire. Nyt siellä oli pystyssä näyttely, joka kertoi natsismin noususta Euroopassa. Viidessä näyttelyhuoneessa oli dokumentteja, muistelmia, kuvasarjoja ja filmejä. Mistä kaikki alkoi ja mihin se loppui. Varoitukseksi meille kaikille suvaitsemattomuudesta.
Kävimme myös kylän hautausmaalla lukemassa tälläisiäkin hautakiviä
Hautausmaalla oli nykyaikainen muistomerkki, jonka juuressa 2 tälläistä lasikannellista arkkua, jossa luita. Kylästä löytyneitä tunnistamatomien uhrien.