Saint Patricks Day

Laitanpa tänne omaan blogiinikin kirjoituksen, jonka lähetin Torreviejassa ilmestyvään lehteen ”Uusi Costa Blanca”. Näin saan omat sepostukseni yhteen paikkaan muistiin. Lehteä voi käydä ilmaiseksi lukemassa netistä lehtiluukun sivuilta. Olen tuonne lehteen aikani kuluksi aika ajoin kirjoitellut ja lehden toimitus myös kysyy minulta usein lupaa saadakseen julkaista joitain blogini kirjoituksia. Mikäs siinä, luettavaksihan ja vinkiksi muillekin niitä kirjoitan, vaikkakin päätarkoitus on pitää vähän blogin muodossa ” päiväkirjaa” näistä Espanjan reissuistamme. Lehdellä on taitava taittaja ja kirjoitusteni ulkoasu on aina tosi kivan näköinen. Tässä linkki lehden numeroon, jossa Saint Patrick’s Day juttuni on:

Uusi Costa Blanca 02/2022 – Lehtiluukku.fi

Saint Patrick’s Day/Pyhän Patrickin päivä 

Irlannin kansallispäivää vietetään 17. maaliskuuta Irlannissa, mutta myös laajalti ympäri maailmaa. Täällä Costa Blancalla lähellä Torreviejaa Orihuela Costan Cabo Roigissa järjestetään myös isot Saint Patrick’s Day-juhlat. Pandemian takia juhlia vietettiin viimeksi vuonna 2019 ja nyt tänä vuonna 2022 juhlien päätapahtuma suuri paraati jouduttiin perumaan vain päivä ennen juhlapäivää huonon sään takia. Nyt olen lukenut uutisia, että suuri suunniteltu paraati pidettäisiin kuitenkin kesällä 2022.

St.Patrick, Pyhä Patrik oli Irlannin suojeluspyhimys, joka kuoli vuonna 461 maaliskuun 17. päivänä Irlannissa Saulin läänissä. Sinne hän perusti ensimmäisen kirkkonsa yksinkertaiseen navettaan. Päivän alkuperäinen tarkoitus on ollut hengellinen uudistuminen. Nykyään siellä missä päivää juhlitaan järjestetään isoja paraateja.

Mielenkiintoinen fakta löytyi netistä liittyen näihin paaraateihin. Ensimmäinen paraati nimittäin järjestettiin Bostonissa yhdysvalloissa vuonna 1737. Tämän jälkeen vuonna 1766 oli virallinen paraati New Yorkissa. Irlannissa vasta 1903 ja Dublinissa 1931.

Toinen mielenkiintoinen fakta, jonka löysin netistä ja jota en tiennyt on, että Irlannissa ei ole lainkaan käärmeitä. Sanotaan, että syy tähän on se, että Patrick ajoi kaikki maan käärmeet mereen. No tämä ei tietty pidä paikkaansa vaan Irlannissa ei alun pitäenkään ole ollut käärmeitä. Ei silloinkaan kun Patrick sinne ensimmäisen kerran saapui. Hän nimittäin ei ole syntypäräinen irlantilainen vaan saapui maahan orjana joko Walesista tai Skotlannista.

Kolmas mielenkiintoinen juttu Pyhän Patrikin päivään liittyen on vihreä väri. Jokaisella juhlijalla on päällään nimittäin jotakin vihreää. Alunperin kuitenkin väri oli sininen, mutta vihreä syrjäytti sen. Syitä on monia. Yksi maan lempinimi The Emerald Isle. Smaragdi saari. Myös Irlannin lipun vihreä raita on tärkeä. Perinteisesti vihreä edustaa Irlannin katolisia, oranssi edustaa protestanttista väestöä, ja keskellä oleva valkoinen symboloi kahden uskonnon välistä rauhaa. Patrick käytti myös vihreitä apilan lehtiä opettamaan ihmisiä Pyhästä Kolminaisuudesta (Jumala Isä, Jumala Poika ja Jumala Pyhä Henki).

Ja vielä ne pienet vihreät tontut, miehet tai oliot vihreine vaatteineen ja hattuineen, Leprechaun-nimiset. Ne ovat taruolentoja, jota on vaikea nähdä, koska ne piiloutuvat ihmisiltä, tekevät keijuille kenkiä, ovat hyvin rikkaita ja voivat tulla nipistämään sinua, jos et pukeudu vihreään pyhän Patrickin päivänä.

paraatitanssijoita
ihmisiä oli valtavasti
erilaisia paraatiasuja
Uusi Costa Blanca lehden sivu tekstistäni

Me kävimme näillä juhlilla polkupyörillä. Oli mukava lämmin päivä kun nuo juhlat Cago Roigissa järjestettiin vuonna 2019. Koska tiesimme, että parkkipaikkoja ei paikalta löydy olimme liikkeellä polkupyörillä. Ne saadaan parkkiin helposti, mutta lukituksesta pitää huolehtia mahdollisimman hyvin. No tässä meidän ”systeemi”, joka kylläkään ei ole vedenpitävä – siitäkin on kokemuksia. Muutama vuosi sitten meiltä varastettiin samalla lailla kiinnitetyt pyörät omalta ulko-oven edessä olevalta patiolta. Nyt nämä ”taitettavat versiot” yöpyvät sisätiloissa.

Kommentoi