Matkakertomuksia Espanjasta

Palacio Vela de los Cobos

Kävimme vuonna 2019 Úbedassa. Vietimme kaupungissa 2 sateista päivää, joiden aikana tutustuimme kaupungin kulttuurikohteisiin ja Úbedan kuuluisaan vihreään keramiikkaan sen monissa keramiikkaliikkeissä sekä hienoon oliiviöljymuseoon. Näistä kummastakin olen kirjoittanut erilliset tarinat tänne blogiini:

 Pottihullun paratiisi, Ubeda – Reputon Reissaaja ja

Oliivipuu – Reputon Reissaaja

Nyt vuosia matkan jälkeen laitan muistiin myös vierailumme Palacio Vela de los Cobos palatsiin. Hieno Unescon maailmanperintökohde vuodesta 2003 lähtien ja  kansallismonumentti vuodesta 1955.

Palacio Vela de los Cobos on kolmikerroksinen vaikuttava kivimöhkäle kapealle vanhan keskustan kadulla. Sen ulkonäkö on tyypillinen renesanssin ajan rakennuksille kulmaikkunoineen ja terasseineen. Tässä ainoassa ulkokuvassa joka minulla, on näkyy ylimmän kerroksen kaunis holvikaaririvistö. Ulkoa minulta ei löydy kun tämä kuva. Syyn ulkona kuvaamisen vähyyteen muistan hyvin. Hyytävä lokakuinen viima ja sade.

Aihe, palatsin historia ja kaikki sen sisältä löytyvät arteet, vaatisi seikkaperäistä perehtymistä ja se on yksi syy miksi tämä on jäänyt minulta roikkumaan ja kirjoittamatta. Nyt kuitenkin laitan tänne lähinnä kuvien muodossa talteen tämänkin hienon käyntikohteen. Saan näin joitain kuviani kirjoihin ja kansiin.

Palacio Vela de los Cobos on renesanssityylinen aatelispalatsi Úbedan kaupungin historiallisessa keskustassa. Sen rakensi 1500-luvun puolivälissä Vela de los Cobos -sukulinja, tarkemmin ratsuväen kapteeni ja paikallinen merkkihenkilö Francisco Vela de los Cobos. Rakennuksen suunnitelmat teki Andrés de Vandelvira, tärkeä renesanssiajan arkkitehti, joka on esimerkiksi suunnitellut Jaénin katedraalin ja myös Úbedassa olevan hienon El hospital de Santiagon rakennuksen.

El Hospital de Santiago. Ei nyt sinällään liity tähän palatsiin mitenkään, muuten kun saman arkitehdin, Andrés de Vandelviran merkittävä työ. Ehkä joskus saan kirjoitettua tästäkin mielenkiinstoisesta käyntikohteestamme jotain. Kävimme nykyään kulttuurikeskuksena toimivasssa talossa matkan viimeisenä päivänä. Ja tietysti silloin jo paistoi aurinkokin!

Francisco Vela de los Cobos, rakennutti palatsin perheelleen asuinrakennukseksi. Hän kuoli vuonna 1569 ja kun suku sammui perillisten puutteessa 1642 palatsin historiassa alkoi synkkä ajanjakso ja se pääsi rapistumaaan. Sen seuraavat omistajat eivät käyttäneet tiloja asuintarkoitukseen ja tämä alkoi näkyä palatsin kunnossa.

Palacio Vela de los Cobosia ei pidä sekoittaa Palacio de los Cobosiin, joka on myös Úbedan kaupungissa ja jonka taas toinen paljon huomattavampi ja maineikkaampi ubedalainen suurmies, Carlos I:n sihteeri Francisco de los Cobos rakennutti. Kyse on siis kahdesta eri palatsista ja kahdesta eri henkilöstä. Samaa sukua mutta eri haaraa.

Palatsi heräsi uudestaan henkiin ja sen loisto palautettiin kun se siirtyi 1873 pankkiiri Sabaterin perheen omistukseen. Perhe aloitti palatsin täydellisen kunnostuksen muuttaen sen ylelliseksi kodikseen. Palatsi on edelleen monen sukupolven jälkeen saman suvun yksityisomistuksessa. Nykyisen omistajan nimi on Natalio Rivas Sabater. Koska palatsi on yksityisomistuksessa ja myös omistajan asuinkäytössä se ei saa julkista rahoitusta. Perhe on avannut kotinsa ja sen kuuluisat tilat vierailijoiden käyttöön ja sinne järjestetään opastettuja kierroksia. Sen tilat on myös monien kaupungin kulttuuritapahtumien paikka.

Me tosiaan osallistuimme yhteen tälläiseen opastettuun kierrokseen talon sisällä. Kun odottelimme ryhmän muodostumista eteisaulassa sisään köpötteli hyvin vanha hienostunut herrasmies sadeviitassaan ja kumisaappaissaan ja poistui yhteen talon huoneista. Opas mainitsi hänen olevan talon nykyinen asukas Sabater perheen pää, joka nyt vuonna 2019 asui talossa ja jonka vaimo on teettänyt viimeiset isot restaurointityöt vuonna 1966.

Talossa on yksi kaupungin parhaista yksityisistä taidekokoelmista. Kokoelmat koostuvat posliini-, keramiikka-, antiikkivaate- ja numismaattisista (raha) esineistä. Siellä on hyvin tärkeä kirjasto ja historiallinen arkisto. Kirjasto on jaettu kahteen huoneeseen ja sanotaan sen olevan Andalusian toiseksi tärkein yli 10 000 teoksen kokoelma.

palatsin kuuluisa ruokasali
tälläisiä posliinipyttyjä oli joka huoneessa
Hieno japanilainen sermi (biombo)
silkkikirjailu sermissä
tämä liittynee jotankin vuoteen lämmitykseen
Elisabeth makuuhuoneen sänky
Kaunein ikinä näkemäni posliiliesine. Hyvin pieni ja kymmeniä yksityiskohtia. Keräsin lapsena paljon posliinifiguureita, koiria ja muita. Missähän nekin kaikki ovat.

Huomatkaa kaunis renesanssityylinen kulmaikkuna yhden salin nurkassa. Katot on myös todella kauniit ja matotkin joskus olleet

Palatsiin siis järjestetään muutan euron maksavia opastettuja kierroksia. Paikan ja liput voi varata ja ostaa muutaman metrin päässä ulko-ovesta olevasta pienestä putiikista kadun vastakkaiselta puolelta.

Lähteinä tähän käytin mm näitä:

Francisco Vela de los Cobos, Regidor de Úbeda, construye su palacio que aún pervive

Algunas fotos de las Visitas al Palacio Vela de los Cobos

Historia

Kommentoi

Scroll to Top