Matkakertomuksia Espanjasta

Sens, Ranska

Poikettiinpa syksyllä 2022 Ranskassa Sens-nimisessä kaupungissa. Oltiin yksi yö ja tutustuttiin kaupunkiin. Sens on yöpymisen arvoinen pieni kaupunki. Kaupungin läpi virtaa Yonne-joki ja kaupungissa on yksi todella tärkeä nähtävyys. Nimittäin sen katedraali ja katedraalin maailmankuulut lasi-ikkunat. Paljon olen kirkkoja kolunnut vaan tämä lasi-ikkunoiden kauneus veti kyllä hiljaiseksi.

Aikojen alussa ennen kun kaupungista tuli roomalaisten kaupunki sitä asutti kelttiläinen Senones heimo/gallialaiset, josta nimi Sens on johdettu.  Keskiajalla se oli kirkollinen keskus, jossa oli viisi luostaria.

Sens katedrali
Sens kaupungintalo
Sens katukuvaa

Katedraalin lisäksi löytyisi kaupungista paljon muutakin. Me kuitenkin olimme periaatteessa vain läpikulkumatkalla niin kaikkeen ei millään ehtinyt tutustua. Ihanassa hyvin erikoisessa kauppahallissa kuitenkin kävimme ajan kanssa tutustumassa. Loppu aika kuluikin kaupungin kujilla kävellessä, istuskelimme katukahvilassa kirkkoaukiolla ja kävelimme pitkin joen rantaa. Iltapalaksi poikettiin kebabilla ja kömmittiin hotellille lepäämään, sillä seuraavana päivänä matka taas jatkuisi.

Sens kauppahalli

Joen itäisellä rannalla sijaitsee vanha kaupunki. Sen bulevardit ja rantakadut, jotka on rakennettu vanhojen roomalaisten muurien paikalle.  Toisella puolella rantaa sijaitsevat Rautatieasema ja teollisuusalue.

Cathédrale Saint-Étienne, Sensin katedraali

Katedraali on ensimmäinen goottilaiseen tyyliin rakennettu katedraali maailmassa. Rakennustyöt aloitettiin 1100-luvulla. Lopullisesti se valmistui 1500-luvulla ja silloin valmistunutta poikkilaivaa  pidetään yhtenä parhaista liekkigotiikan edustajista Ranskassa.

Liekkigotiikan näkyvimpiä tunnuspiirteitä on tulenliekkiä muistuttavien, S-kirjaimen muotoisten koristekuvioiden käyttö ”ruusustoissa”. Ruusustot ovat niitä gotiikalle ominaisia geometrisia kuvioita, joissa on ympyröitä ja kaaria. Näitä ruusustoja käytetään paljon ikkunoissa ja varsinkin ruusuikkunoissa. Tässä Sensin katedraalin poikkilaivan seinällä oleva iso ruusuikkuna ja toisessa kuvassa sivuikkuna. Kummassakin näkyy liekkigotiikan muodot noissa ruusustoissa ja ison ruusuikkunan alla sama muotokieli toistuu seinän kivikoristelussa.

 

Sama ruusuikkuna ulkoapäin kuvattuna. Tässä näkee selvästi liekkigotiikan muodot.

Sensin katedraalin muutama fakta poimittuna kirkon sisäpuolelta löytyvistä infotauluista, jotka ilokseni olivat myös englanniksi ja saksaksi:

1164 Paavi Aleksanteri III:n vihki katedraalin.

1166-1170 Thomas Becket, Canterburyn arkkipiispa oli maanpaossa täällä.

1234 Ludvig, Ranskan kuningas joka tunnetaan myös nimellä Pyhä vihitään Marguerite de Provencen kanssa.

1622 Pariisin arkkipiispakunta perustettiin. Sensiltä riistetään sen asema ja vain Auxerre, Nevers ja Troyes jäävät sen hallintaan.

1765 ja 1767 Dauphin, Ludvig XV:n poika, ja Dauphine, Puolan kuninkaan tytär, Ranskan kolmen viimeisen kuninkaan, Ludvig XVI:n, Ludvig XVIII:n ja Kaarle X:n, vanhemmat, haudataan katedraaliin.

Katedraalin julkisivu länteen. Tästä kuvasta kannattaa huomata vasemmalla näkyvän matalamman pohjoistornin ja katedraalin muun fasadin tyyliero. Tämä julkisivu rakennettiin uudelleen sen sorruttua 1268. Etelätornissa on edelleen hyvin kuuluisan keskiaikaisen kellon kaksi tärkeintä kappaletta.

Goottilaiset katedraalit rakennettiin  korkeiksi, ilmaviksi ja valoisiksi. Rakennettiin keveämpiä rakenneosia erilaisten tukijärjestelmien avulla. Syntyi suuria ja korkeita ikkunoita. Valoisan arkkitehtuurin takana oli se, että katedraalit tehtiin uskon symboleiksi.  Kävijän katse haluttiin ohjata korkeissa sisätiloissa kohti taivasta ja Jumalaa.

Korkeat rakennukset ja isot ikkunaseinät vaativat uusia tukirakenteita. Gootilaisiin  katedraaleihin rakennettiinkin ulkopuolisia tukipilareita ja -kaaria.  Tyypillisesti goottilaisista kirkoista löytyy lasimaalauksia ja pyöreitä ruusuikkunoita. Niin täällä Sensin katedraalissakin, jonka lasi-ikkunat on maailmankuulut, osa niistä 1100-luvulta.

Katedraalin ulkopuoliset veistokset ansaitsevat myös erityishuomion. Ne kuvaavat outoja mytologisia ja eksoottisia olentoja. Samoin gargoilit (ulkonevat räystäskourut) on hienoja.

Kirkon sisällä suurten merkittävien lasi-ikkunoiden edessä on infotaulut, joissa kerrotaan kyseisestä taideteoksesta. Useat niistä ikkunoista nimittäin kertovat kukin jonkun tarinan. Minulla vierähti hetki jos toinenkin kun seisoin ikkunoiden edessä ja tutkin niitä.

Tämän kuvan ikkunassa esimerkiksi esitetään ruutu ruudulta sarjakuvamaisesti tarina Thomas Becketin elämästä.  Canterburyn arkkipiispa Thomas Becket oli Sensissä maanpaossa vuosina 1164 – 1170. Englantiin paluun vuotena hänet murhattiin luultavasti Englannin kuningas Henry II käskystä Canterburyn katedraalissa Englannissa. Tätä tapahtumaa siis kuvaa yksi lasimaalausikkuna.

 

Katedraalissa on useiden historiallisten ranskan suurmiesten hautapaikkoja. Esimerkiksi isorokkoon kuolleen Ranskan kuninkaan Ludvig XV: n pojan prinssi  Ludvigin (Louis Ferdinand tai paremmin tunnettu nimellä Louis, Dauphin) hauta on kirkossa. Prinssin viimeisten toiveiden mukaan hänen jäännöksensä haudattiin katedraaliin mutta hänen sydämensä vietiin Saint-Denisin Basilikaan lähelle Pariisia. Hänen vaimonsa, joka oli hoitanut häntä hänen keuhkosairautensa aikana, sai myös tuberkuloosiin ja seurasi prinssiä kaksi vuotta myöhemmin hautaan. Heidän hautamuistomerkki kuljetettiin turvaan Ranskan vallankumouksen jaloista mutta itse hauta häväistiin ja jäänteet heitettiin joukkohautaan. Myöhemmin Louisin pojan käskystä ja todistajien ansiosta ruumiit löydettiin ja sijoitettiin takaisin katedraaliin vuonna 1814.

Louis, Dauphinin hautakappeli
Louis, Dauphinin hautamuistomerkki
Louis, Dauphinin hautakappeli

Kirkossa on myös mielenkiintoinen yksityiskohta kahden pilarin välissä oleva Jean du Cognot’n pääpatsas.

Salazarin muistomerkki.

Naveen pohjoispuolella seisoo varsin omituinen monumentti, joka koostuu kahdesta vastakkaisesta osasta: baldakiinista, jonka päällä on päätön patsas sekä upeasta  alttaritaulusta. Alkuperäisen kokonaisuuden pystytti arkkipiispa Tristan de Salazar (1474-1519) hautauspaikaksi vanhemmilleen (jotka eivät itse asiassa koskaan olleet siellä lepäämässä).  Katoksella oleva päätön patsas edustaa arkkipiispan isää Jean Salazaria.  Hänen vaimonsa patsas on kadonnut. Tämän kokonaisuuden monet osat on hävinneet vuosien saatossa.

Lisää tietoa näistä löytyy esimerkiksi täältä?

Sens Cathedral – Wikipedia

Cathédrale Saint-Étienne de Sens

huomaa päätön patsas

Alttaria

Kirkon seinillä oli aina kustakin huomattavasta asiasta infotaulu
alttari kuvattu takaa. upeat marmoripylväät.
alttari edestä
piispanistuin
alttarin hienot pylväät

Kirkon kuvia sisältä

Notre-Dame kappeli

Notre-Dame kappeli, yksi kirkon kolmesta alkuperäisestä kappelista

Saint-Savinien kappeli

hassu yksityiskohta. pieni parveke, josta papit pystyivät seuraamaan seurakuntalaisten touhuja kun olivat kirkossa

Sensin kauppahalli

Sensin kaupungin keskustassa vastapäätä katedraalia on suuri kauppahallirakennus. Olin jo joskus aikaisemmin jostain lukenut, että Sensissä on huomionarvoinen halli. Nyt kun suunnittelin syksyn reittiä niin muistin, että sellainen on matkan varrella. Halli on kuitenkin vain määräviikonpäivinä auki, joten järjesteltiin ajamiset niin, että päästiin tämäkin ihanuus näkemään. Ja kannatti! Näin kauppahallihulluna oli kiva kokemus. Maanantiaamuna varhain mentiin ja nautittiin tunnelmasta. Valtava alue, paikalliset viljelijöt myymässä tuotteitaan. En keksi mitä sieltä olisi puuttunut.

Itse talo on upea rakennus vuodelta 1882. Se on malliesimerkki 1800-luvun teollisuusarkkitehtuurista ja rakennus onkin listattu vuonna 1975 historiallisten monumenttien luetteloon.

Kolmion muotoinen rakennus on perustettu metallirakenteiden päälle. Siinä on metallipalkkeja, tiiltä ja lasikattoja.

Rajennus peruskorjattiin 2015. Peruskorjaus maksoi 3 miljoonaa euroa.

Aika mahtava akustiikka tälläisessä korkeassa rakennuksessa. Satuttiin paikalle sopivasti sunnuntai-iltana kun orkesteri esitti parvella. Seuraavana aamuna oli sitten myyjät hallissa paikalla.

En saanut mistään selvää ovatko hallin ovien päällä olevat lasimaalaukset peruskorjauksen ajoilta vai jopa olleet paikoillaan jo alkuperäisessä hallissa. Yhtä kaikki, todella kauniit ja erikoiset taidokkaasti tehdyt lasitaideteokset.

Maison Abraham

Maison Abraham, 1500-luvulta. Merkittävä ristikkotalo kaupungin keskustassa. Huomioitavaa on talon kulmanurkkaus. Upea puinen veistos, joka esittää ”Herramme sukuluetteloa Abrahamista Siunattuun Neitsyen.” Hienoa puusepäntyötä.

Piispan palatsi

Kirkon vieressä oleva piispanpalatsi. Siellä on museo, jossa esillä hyvä kokoelma keskiaikaista uskonnollista taidetta.

Hotellimme oli ihan keskustassa leveän puistobulevardin laidalla. Hotellilla oli oma ilmainen parkkialue, kylläkin avoin. Ei mikään luksushotelli mutta siisti, ystävällinen palvelu. Meidän huone oli pieni mutta yhdeksi yöksi riittävä. Todella hyvä ja monipuolinen aamiainen ja hinta kohdillaan. Hinnat näkyvissä ulko-ovella, kts kuva. Me tilattiin Hotels piste comin kautta samaan hintatasoon.

Voit jakaa halutessasi tämän artikkelin linkin käyttäen allaolevia painikkeita.

WhatsApp
Email

Kommentoi

Scroll to Top