Teruel

Aragonin itsehallintoalueen kaupunki Espanjassa

Tehtiin lokakuun lopulla 2022 muutaman päivän mittainen retki Terueliin. Tarkoitus oli ajan kanssa tutustua kaupungin Mudéjar-arkkitehtuuriin. Teruelissa tämän tyylin rakennuksia on monia ja osa niistä on myös listattu UNESCON maailmanperintölistaan.  Olen myös ymmärtänyt, että tätä mudéjar-rakennustyyliä ei missään muualla tapaa kuin Espanjassa. Sehän perustuu juuri maan omaan historiaan. UNESCON maailmanperintösivuston mukaan Teruelin mudéjar rakennukset ovat malliesimerkki rauhallisesta rinnakkaiselosta kolmen kulttuurin välillä, nimittäin muslimit, juutalaiset ja kristityt yhdessä elelivät näillä kapeilla Teruelin kaduilla ja loivat näitä mahtavia rakennuksia.

Mudéjareiksi nimitettiin niitä muslimeja, jotka jäivät Iberian niemimaalle asumaan senkin jälkeen kun kristityt valtasivat alueet takaisin itselleen. Osa muslimeista jäi ja heidän sallittiin jäädä kunhan olivat kääntyneet kristinuskoon. Tosiasiassa he kuitenkin harjoittivat edelleen ”salassa” suuremmitta mölinöittä omaa uskontoaan. Tämä sallittiin, sillä heillä oli paljon rikkauksia ja osaamista ja taitoa, mitä kristityt tarvitsivat. Nyt siis puhutaan 1100-luvun ja 1700-luvun välisestä ajasta Espanjan historiassa. 1700-luvulla arabit karkoitettiin lopullisesti maasta. 

Olin etukäteen lukenut tästä mudéjar-tyylistä Teruelin rakennuksissa ja matateriaaleista ja koristeluista, joita niissä käytettiin. En kuitenkaan osannut odottaa sitä ainutlaatuisuutta, mitä Teruelin eri mudéjar rakennuksissa sain nähdä. Kyllä siellä usein suu loksahti auki ja niska oli kovilla kun kirkkojen sisäkattoja ihastelin. Osa aragonialaisisten Mudéjar-rakennusten sisäkatoista on koristeltu maalauksin. Niissä on nähtävissä geometrisia ja ornamenttikuvioita, kasveja, eläimiä ja niissä voi huomata tarinoita  jokapäiväisestä elämästä.  Valtavan hieno esimerkki tästä on Santa María de Teruelin katedraalin sisäkatto. Sieltä voi bongata vaikka minkälaista tarinaa.

Rakennusmateriaaleina käytettiin islamilaiselle taiteelle tyypillisiä materiaaleja kuten tiiltä, keramiikkaa, lasitettuja laattoja, kipsiä ja puuta.

Teruelin kapeilla kujilla kulkiessa siirtyi helposti mielikuvituksessaan aikaan, jolloin kaupungissa elettiin aikaa, jolloin tämänkin kaupungin asukkaat elivät rauhassa vierekkäin erilaisista uskomuksistaan huolimatta. Itse luin jokin aika sitten kirjan, joka juuri kertoi tästä ajasta nuoren muslimimiehen näkökulmasta. Miten oma uskonto oli virallisesti hylättävä, mutta samalla tavat ja perinteet vanhasta uskonnosta jäivät ja elettiin enemmän tai vähemmän sovussa eri kultturien välillä. 

Kaupungin vanhassa osassa on ihan omanlaisensa tunnelma. En osaa sitä oikein kuvailla.  Jotenkin tähän tyyliin se kait menisi: ”nykyaika on muuttanut asumaan vanhaan aikaan”. Meidän retki ajoittui lokakuun loppuun. Turistit olivat jo suurelta osin pois. Kaikissa kohteissa, joihin menimme sisään oli todella vähän ihmisiä. Kaupungin pääaukio Plaza de Torico oli vilkas. Sen ravintoloiden ulkopöytien äärellä istui tavalliset teruelilaiset, nuoret ja vanhat. Lapset juoksenteli ”vapaana” aukion keskellä olevan suihkulähteen ympärillä. Kellään ei näyttänyt olevan mihinkään kiire. Vanhan kaupungin ulkopuolella kauniin kävelysillan toisella puolella on kaupunginosa, jossa isoja omakotitaloja ja art deko tyylisiä rakennuksia. Mietin, että ihan köyhästä kaupungista ei ehkä ole kyse.

Tutustuimme muutaman päivän aikana kaupungin pääkohteisiin kunnolla ja lopun aikaa kiertelimme kujilla. Ajelimme myös turistijunalla, jonka reitti kulki ympäri kaupunkia

Ensimmäiseksi kaupunkiin saavuttuamme ajelimme turistijunalla sen reitin. Näin sai hyvän käsityksen kaupungin koosta ja sen nähtävyyksien sijainnista. Kaikki ova kävelyetäisyydellä toisistaan.

Olen nyt kirjoittanut tänne blogiini merkittävimmistä kohteista omat postaukset. Ehkä niistä on joskus jollekin hyötyä. Itsekin varmaan vielä joskus palaan niiden ja kuvien pariin, ehkä jopa itse kaupunkiinkin uuudelleen. Oli nimittäin kiva reissu. Tässä linkit postauksiin:

Teruel Iglesia San Pedro

Teruel rakastavaisten museo

Catedral de Santa María de Teruel

Mudéjar tornit Teruelissa

La Escalinata de Teruel 

Teruel modernismi ja muita käyntikohteita

Teruelista löytyy netistä valtavasti eri sivustoja ja turisti-infossa kannattaa ehdottomasti ensimmäisenä käydä. Tässä yksi hyvä sivusto, jossa mudéjar tyylin rakennuksia on selitetty laajasti

Tässä linkki.

Teruel (Catedral de Santa María de Mediavilla)

Avatkaa ihan ylimmäisenä pienellä kirjoitettu osa ”menu de contenidos” ja klikkailkaa sen eri linkkejä. 

Hotellina meillä oli Gran Hotel Botánicos ihan kaupungin keskustassa. Hotellilla on oma parkkialue ja halli, jonne mennään rautatieaseman luonta sisään. Ei siis tarvitse ollenkaan ajaa kaupungin keskustan kapeille kujille. Kuitenkin hotellilla on myös toinen sisäänkäynti, joka vie suoraan vanhan kaupungin porteille. Plaza de Toricolle, joka on vanhan kaupungin sydän, on kävellen hotellilta vain 350 metriä matkaa.

Hotelli oli siisti, meillä oli jopa oma terassi. Aamiainen oli hyvä. Tätä hotellia voin suositella sijaintinsa, parkkialueensa ja siisteytensä puolesta. Turistiajan ulkopuolella maksoimme reilusti alle 100€ kahden hengen huoneesta. Nyt joulukuussa katsoin niin hinta oli 75€.

Voit halutessasi jakaa tämän postauksen:

WhatsApp
Email

Kommentoi