Matkakertomuksia Espanjasta

Kirsti

Kotimatka läpi Euroopan

On lähdettävä että voi taas palata! Näin sanoo Nuuskamuikkunen.  Minä vielä lisäisin, että ”toivottavasti voimme palata” Nyt näin jälkikäteen kirjoittelen tämän kevään kotimatkasta Torreviejasta kotisuomeen. Matka oli todella erilainen kun normiaikoina tämän pandemian takia. Matkaa edelsi aika mittava tutkimus eri maiden koronarajoituksista, sillä matkan teimme autolla Ranskan ja Saksan läpi Travemündeen, josta sitten laivalla Helsinkiin. […]

Kotimatka läpi Euroopan Read More »

Caravaca de la Cruz

Caravaca de la Cruz En ole pitkään aikaan kirjoitellut tänne mitään, mutta nyt taas jatkan ja palaan muistoissani vuoteen 2018. Silloin kävimme tutustumassa tähän mielenkiintoiseen kaupunkiin Murcian itsehallintoalueella päivänä, jolloin siellä oli juhlat ylimmillään. Caravaca de la Cruz on yksi viidestä roomakaiskatolisen uskontokunnan pyhistä kaupungeista. Tämän ”arvon” kaupungille antoi paavi Johannes Paavali II vuonna 1998.

Caravaca de la Cruz Read More »

Alarcón

Tuli mieleen kirjoittaa muutama rivi Alarcónin kylästä, jossa poikettiin pikaisesti vuonna 2017 kotimatkalla Cuencan kaupungista. Kylä on jäänyt haaveisiin tulevia vuosia ajatellen. Se houkuttelee luonto- ja historiaystävää. Ei tiedä vaikka vielä joskus voisi tehdä retken  Alacóniin. Varattas huone kylän linnan Parador hotellista ja elettäs muutama vuorokausi herroiksi, tehtäisi patikkaretkiä ja käytäs kirkossa. Ainahan voi haaveilla.

Alarcón Read More »

Novelda

Noveldan modernismi Kuvassa näkyy kaunit lamppu, hyvin tyypillinen artdeco tyyliä Puiston todella kaunis muuri paikallista punaista marmoria Kävimme päiväkävelyllä Noveldassa. Reitin suunnittelin niin, että Noveldan modernismitalot ja pari muutakin mielenkiintoista paikkaa osuivat reitille. Löysin reittiä suunnitellessani pari todella mielenkiintoista kohdetta, jotka olivat minulle ihan uusia. Vaikka olen jo aikaisemmin Noveldasta kirjoittanut teen nyt tämän postauksen

Novelda Read More »

Välimeren metsäretki

Campoamar Costa Blanca Kävimme mukavalla kävelyreitillä Campoamarissa olevan Las Colinas Golf radan läheisyydessä. Siellä pystyi hyvin tutustumaan välimerelliseen metsään hyvin merkityllä reitillä. Tai reittejä on kaksi, toinen noin 3 km ja toinen 5 km. Paikalla oli hyvät opasteet ja myös reitin varrella penkkejä, joissa voi istua, ihailla kasvillisuutta ja syödä evaitä. Välimeren metsätyyppi Välimerellisessä metsässä

Välimeren metsäretki Read More »

Jacarilla

markiisi Fontalban puutarha Maanantaina 5. lokakuuta 1925 kello puoli kymmenen aamulla puistossa tapahtui kummia. Traaginen välikohtaus, jota ei koskaan täysin saatu selvitettyä. Nimittäin kuultiin yksi ainoa laukaus ja mies nimeltä Carlos Coig löytyi maasta kuolleena ja hänen vierellään pieni kolmevuotias Juanito Coig, joka puristi lujasti maassa kuolleena makaavan Carlosin kättä. Carlos oli ollut kävelyllä puutarhassa

Jacarilla Read More »

Ricoten laakso

Murcian autonomia, Ricote, Noria reitti ja Ojos  ”Ei sanaakaan enää koronasta!” Tai ”Ahdistaa koko korona niin, etten enää viitsi lukea mitään siihen liittyvää”.  Tuntuuko tutulta? Moni on nämä lauseet kuullut ja ehkä itsekin lausunut. Kerta kiellon päälle tai oikeastaan ensimmäinen kerta täällä minun blogin puolella kun kerron koronasta. Pakkohan tämä koko maailmaa järisyttävä ongelma jotenkin

Ricoten laakso Read More »

Guardamar de Segura

Guardamar de Segura „Merenvartija“, Segurajoen suulla Näin pandemian aikana olemme halunneet retkeillä paikoissa, joissa oletettavasti emme joudu suuriin ihmismassoihin ja näin Costa Blancan tyhjät rannat, lähialueiden suuret puistot ja ulkoilma-alueet sekä luonnonpuistot ovat olleet tutustumiskohteina ja tuoneet virkistystä ja uusia voimavaroja. Muutaman kerran olemme nyt tutustuneet lähikaupunkiin Guardamar de Seguraan. Teimme retken jokisuussa sijaitsevaan majakkaan

Guardamar de Segura Read More »

Park Natural el Fondo

Park Natural el Fondo (Hondo), Costa Blanca Retki Fondon kosteikkoalueelle. El Fondon luonnonpuisto sijaitsee Beettisen vuorijonon itäisimmässä osassa Baix Vinalopón alueen eteläpuolella. Lähemmin ”la Plana d’Elx” -nimisessä tektonisella alueella. Älkää kysykö mitä tuo tektoninen tarkoitta. Osaan vasta vain, että liittyy jotenkin mannerlaattoihin. Tuo vuorijonon vuoret on juuri ne, jotka torreviejalaiset näkevät Crevillentin suunnalla. Sama vuorijonon

Park Natural el Fondo Read More »

Rio Seco

Teimme päiväretken Rio Seco -joen kuivunutta uomaa pitkin. Liikkeelle lähdimme joen yläpäästä Pinar de Campoverden Area Natural Rio Seco virkistysalueelta. Oppaiden mukaan täältä suunnalta pystyi tekemään rengasreitin ja tämän reitin varrelta näki kaikki kiinnostavimmat kohdat. Ja näkemistä siellä olikin. Mahtavat eroosion muodostamat keltaiset hiekkakiviseinät ihastuttivat. Koko alueen tunnelma oli poikkeuksellinen. Olisiko syynä sitten ollut se,

Rio Seco Read More »

Scroll to Top