Matkakertomuksia Espanjasta

Espanja

Espanjan alueen kertomukset

Alcoy hautausmaa

San Antonio Abadin hautausmaa The Sleeping city”. Kuin kokonainen kuolleiden kaupunki. Näin kuvaillaan Alcoyn kaupungin hautausmaata. Hautausmaa teki meihin kaikkiin neljään matkalla olleeseen suuren vaikutuksen. Oli kuin olisi astunut sisään edellisenä päivänä tutustumamme Alcoyn kaupungin menneisyyteen sisälle. Hautausmaa sijaitsee kaupungin ulkopuolella Cantagallet-kukkulalla. Ja kuten kuvasta näkyy todella kauniilla paikalla. Olimme varanneet käyntiin koko iltapäivän, nähtävää […]

Alcoy hautausmaa Read More »

Joulu

Ihan Kohta on jo joulu Ajattelin näin joulun alla laittaa tänne kuvia Torreviejan kaupungin jouluvaloista viime vuodelta ja tältä vuodelta. Kaupunki panostaa näihin jouluvaloihin hurjasti. On varmaan maan tapa myös. Mutta jotenkin tuntuu, että nyt pandemian aikana on ollut vielä enemmän valoja kun muuten. Ja onkin näin meillekin jo toisena pandemiajouluna täällä sanottava, että kyllä

Joulu Read More »

Skandinaavit Torreviejassa

Nils Gäbel, Torreviejan ensimmäinen ulkomaalainen asukas Lisään tänne blogiini tekstin, jonka kirjoitin Torreviejassa ilmestyvään Uusi Costa Blanca lehteen. On sitten täällä muistissa. Teksti käsittelee Nils Gäbel nimistä ruotsalaista miestä perheineen. He ihastuivat kaupunkiin ja jäivät sinne asumaan. Heidän muutostaan alkoi kaupungin skandinaavien tänne Torreviejaan muodostama edelleen tiivis yhteisö. Teksti lehteen alla. Ja tässä vielä linkki

Skandinaavit Torreviejassa Read More »

Vartiotornit

Costa Blancan rannikolla on nähtävissä muinaisia vartiotorneja, joita rakennettiin aikanaan suojelemaan ja varoittamaan asukkaita barbaarien ja merirosvojen hyökkäyksiltä. Niitä on pääasiassa Alicanten, Almerían, Granadan ja Málagan maakunnissa sekä Murcian alueella. Joitakin torneja rakennettiin myös sisämaahan, Nämä sisämaan tornit saivat viestejä rannikon torneista käsin. Vartiotornisysteemi oli tärkeä tapa varoittaa asukkaita maahan tunkeutuvista merirosvoista, jotka tekivät mereltä

Vartiotornit Read More »

Bigastro

Pikavisiitillä Bigastrossa Lueskelin joku päivä sitten Uusi Costa Blanca lehden facebooksivua ja huomasin siellä julkaisun vähän erikoisemmasta joulukuusesta Bigastro nimisessä paikassa. Kiva yllätys piristämään päivää ja kun olen käsityöihmisiä mielenkiinto heräsi heti. Päivän ohjelma oli päätetty samalla sekunnilla. Lähdemme Bigastroon päiväretkelle. Innostuksessa en malttanut ottaa paikasta kovinkaan paljon etukäteen selvää ja niinpä jäi näkemättä tällä

Bigastro Read More »

Agres

Agresin juomalähteet Agres, pieni kylä Sierra Mariolan vuoristossa Valencian autonomian Alicanten maakunnassa. Kylä sijaitsee noin 700 m korkeudessa merenpinnasta Sierra de Mariolan ja Sierra d’Aqullentin välissä. Pieni vähän yli 500 asukkaan kylä. Seudulla on paljon oliivipuuviljelmiä. Agresista alkaa monta vaellusreittiä vuoristoon ja kylä on kuuluisa juomalähteistään. Meidän retken tarkoitus oli tutustua kylään, sen kuuluisiin juomalähteisiin,

Agres Read More »

Alcoy modernisme

Teimme kahden päivän retken Alcoyhin. Päätarkoitus oli tutustua Alcoyn modernismi taloihin. Kaupungissa on nähtävää useammaksikin päiväksi ja varmasti sinne suuntaamme vielä uudestaan. Nyt tutustuimme siis modernismitaloihin ja joihinkin muihin Alcoyn rakennuksiin.  Kuljimme turisti-infosta saamamme ”ruta de modernismi” reitin. Ihmettelimme, ihastelimme ja kuvasimme toinen toistaan kauniimpia taloja. Olen nyt koonnut listan kuvaamistani taloista ja lisännyt kuvieni

Alcoy modernisme Read More »

Canfranc

Canfrancan kansainvälinen rautatieasema sijaitsee Espanjan ja Ranskan rajalla Aragonian Pyreneillä, heti Somportin tunnelin jälkeen Espanjan puolella. Aragonin hallitus julisti rakennuksen kulttuurikohteeksi vuonna 2002. En ole monellakaan rautatieasemalla Espanjassa käynyt, mutta luulenpa, että tämän Canfrancan aseman voisi luokitella Espanjan kauneimmaksi. Mielenkiintoisin se ainakin on. Tiesin jo paikalle tullessani, että meitä odottaa iso rakennus, en osannut kuitenkaan

Canfranc Read More »

Yusten luostari

Monastario de San Jerónimo de Yuste Extremaduran autonomian Cáceres provinssissa Euroopan kulttuuriperintökohde Luostari on perustettu 1402 Tähän luostariin liittyy läheisesti Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan hallitsija Kaarle V. Hän oli myös Espanjan kuningas ja käytti nimeä Carlos I tai latinalaisessa Amerikassa, jossa paljon puuhaili hänet tunnettiin nimellä Carlos Quinto ja Carlos V. Hän kuului Habsburgien sukuun ja

Yusten luostari Read More »

Caravaca de la Cruz

En ole pitkään aikaan kirjoitellut tänne mitään, mutta nyt taas jatkan ja palaan muistoissani vuoteen 2018. Silloin kävimme tutustumassa tähän mielenkiintoiseen kaupunkiin Murcian itsehallintoalueella päivänä, jolloin siellä oli juhlat ylimmillään. Caravaco kuvattuna mäeltä Caravaca de la Cruz on yksi viidestä roomakaiskatolisen uskontokunnan pyhistä kaupungeista. Tämän ”arvon” kaupungille antoi paavi Johannes Paavali II vuonna 1998. Muut

Caravaca de la Cruz Read More »

Scroll to Top