Matkakertomuksia Espanjasta

Vuosi 2022

Abaran Ruta de las Norias

Abarán Ruta de las Norias Abarán,  40 km Murciasta.  Koko Abaránin kunnan alueen asukasluku on noin 13000  On paikkoja, jonne haluaa palata uudestaan. Abarán on yksi niistä. Vuonna 2020 juuri ennen pandemian ja lockdownin alkua kävimme paikallisen turistiyhtiön valmismatkalla Ricoten laaksossa ja matkaan kuului lyhyt vierailu myös Abaránissa. Silloin ajattelin, että tänne on tultava uudestaan ajan […]

Abaran Ruta de las Norias Read More »

El Tiempo Torrevieja

Muutama rivi säästä Työaikana usein haaveilin, että kun eläkevuodet koittaa haluan viettää osan vuodesta ulkomailla. Aluksi mietin Saksaa eläkeajan kakkoskodin paikaksi. Olinhan siellä nuorena asunut ja siellä edelleen on hyviä ystäviä. Mitä vanhemmaksi tulin, sitä enemmän kuitenkin aloin miettiä talven viettoa jossain lämpimässä. Ensin haavelistalla oli Kreikka, jonka muutaman käynnin jälkeen totesin kielen puolesta liian

El Tiempo Torrevieja Read More »

Ricoten ja sen laakson vaellusreitti PR-MU8

Ricoten laakson pienet kylät ja niiden ympäristö tarjoavat oivat mahdollisuudet pitkiin ja lyhyisiin patikkaretkiin. Alueella on lukuisia merkittyjä reittejä, joilla voi ihailla kauniita vuorimaisemia, kiinnostavia kulttuuriperintökohteita, reheviä hedelmätarhoja ja Segura joen rantamia. Me kuljimme yhden tälläisen merkityn reitin, joka alkoi Ricoten pienestä kaupungista. Reitti kiersi Sierra de Umbria nimisen vuoren, jonka juurella Ricoten kaupunki on.

Ricoten ja sen laakson vaellusreitti PR-MU8 Read More »

Ricote

Ricote pieni kunta Murcian autonomiassa. Noin 100 km Torreviejasta. Kunnan ensimmäiset asukkaat olivat iberialaisia ja roomalaisia vaikkakaan näiltä ajoilta ei ole säilynyt kirjallisia todisteita mutta sen sijaan muita jäännöksiä. Seuraavat Ricoten alueelle asettuneet asukkaat olivat arabeja. He rakensivat läheiselle Sierra del Salitren vuorelle (447 m) Al-Sujayratin tai myös Al Sujur (Los Peñascales) nimeä kantavan Ricoten

Ricote Read More »

Airport Alicante

Kävimme Suomessa hoitamassa asioita ja tuli mieleeni kirjoittaa muutama rivi lentämisestä. Lentomatkustaminen itselleni on yksi epämieluisimmista asioista. Joskus olosuhteiden pakosta minunkin on lentokoneeseen mentävä. Aikanaan työelämän viimeisinä vuosina jouduin jonkin verran lentämään mannerten välisiä pitkiä lentoja. Jo aikaisemminkaan lentäminen ei ollut mitään herkkua, mutta muutaman todella kuoppaisen Atlantin ylityksen jälkeen sain oikean lentokauhun. Lensin hurrikaaniaikaan

Airport Alicante Read More »

Viuhka

El Albanico Kukapa ei olisi nähnyt kuvia espanjalaisista hienoista rouvista värisyttämässä upeaa viuhkaa tai flamencotanssijoiden taidokasta viuhkankäyttöä. Viuhkat eivät kuitenkaan ole espanjalainen keksintö vaan jo ammoisina aikoina erilaisia keinoja käytettiin viilentämään oloa kuumalla. Ensimmäiset viuhkat, kylläkin aivan eri näköiset kun nykyään, olivat käytössä egyptiläisillä, babylonialaisilla ja esimerkiksi persialaisilla. Ne olivat suuria höyhenistä tehtyjä pitkän varren

Viuhka Read More »

Hondon de los Frailes

Hondón de los Frailes on kunta Alicanten maakunnassa Valencian itsehallintoalueella. Kunnan pinta-ala on 12,6 neliökilometriä ja vuonna 2011 asukasluku oli 1217. Hondón de los Frailes sijaitsee laaksossa noin 400 metriä merenpinnan yläpuolella alueella jota nimitetään Medio Vinalopó:ksi. Laaksoa ympäröivät vuoret Sierra de los Frailes (718 m) pohjoisessa ja vuoret Sierra de Crevillente” ja “Sierra de

Hondon de los Frailes Read More »

katsaus menneeseen

Meidän 2 vuotta pandemiaa Espanjassa Monelle edelliset kaksi vuotta eivät ihan sujuneet niin kuin oli ajatellut ja suunnitellut. Kun nyt vuoden vaihtumisen jälkeen selaan omia päiväkirjamerkintöjäni joukosta löytyy monta toteutumatonta suunnitelmaa. Onpa sekaan eksynyt muutama epätoivoinen lausahduskin. Takana on kaksi vuotta koronan kanssa elämistä. Tässä nyt muistelen vähän paria viime vuotta ja Espanjassa niiden aikana

katsaus menneeseen Read More »

Benejúzar

Pieni kaupunki Sierra de Benejúzarin vuorijonon kainalossa Alicanten provinssin Vega Bajan alueella. Kaupungilla on muslimialkuperä ja nimi on niitä peruja.  Vuoden 1648 kauhea ruttoepidemia hävitti yli puolet kaupungin väestöstä ja tämä aiheutti suuren muuttoaallon läheisestä Murcian kaupungista Benejúzariin. Tämä  taas aiheutti sen,  että nykyään alueella ei enää paljoakaan puhuta katalaania vaikka alue kuuluukin Valencian autonomiaan ja katalaani

Benejúzar Read More »

Scroll to Top